Ihmisen aivot toimivat edelleen hyvin samoin kuin silloin, kun asuintiloinamme olivat vielä luolat ja kalliosyvennykset. Alkukantaiseen luola-asumiseen sopeutuneet aivomme eivät ole muuttuneet samassa tahdissa kuin asuinjärjestelymme.
Miten nykyajan asuminen voisi jäljitellä paremmin aivojemme luonnollista toimintatapaa? Paluuseen lähemmäs entisaikojen luonnollista asuinjärjestelyä on ainakin kolme näkökulmaa.
Mistä ikkuna aurinkoiselle savannille?
Esihistoriallisina aikoina asuineloa hallitsi erityisesti luonnonvalo. Vaikka nykyajan asunnoissamme ei ole avointa oviaukkoa savannille, voimme simuloida luonnonvalon merkitystä asunnoissa suurilla ikkunoilla tai ikkunallisella parvekkeen ovella. Esihistorialliseen auringon rytmiin tottuneet aivomme kiittävät, kuin niille tarjotaan mahdollisimman paljon luonnonvaloa myös nykyasunnoissa.
Luonnonvaloa kannattaa siis päästää sisään päivisin niin paljoin kuin mahdollista. Vaihtoehtona voisivat olla vaikkapa kaihtimet, jotka avautuvat automaattisesti auringon valon lisäännyttyä. Myös ikkunaremontin lähestyessä kannattaa pohtia mahdollisuutta suurempien ikkunoiden hankintaan tai parvekkeen oven vaihtamista läpinäkyvämmäksi.
Häiritseekö yön pimeyttä keinotekoinen kuutamo?
Aivomme reagoivat pimeään niin ikään alkukantaisin tavoin: tyypillinen noin 24 tunnin sirkadiaanirytmimme laskee automaattisesti ruumiinlämpöämme pimeään yöaikaan ja avustaa näin nukahtamista.
Nykyäänkin yö koittaa joka ilta, mutta aivoille luonnollista, kaikenkattavaa pimeyttä voi jäljitellä vielä paremmin vaikkapa maalaamalla makuuhuoneen seinät tummalla sävyllä tai käyttämällä ikkunoissa pimentäviä verhoja. Pimennysverhot toimivat erinomaisesti pitäessään Suomen kesän valoisuuden ulkona, mutta ovat hyödyllisiä myös talvella jäljittelemään esihistoriallista yötä säilyttämällä keino- ja katuvalojen loisteen loitolla.
Lämpötila laskee yöaikaan myös luonnossa ja siksi myös makuuhuoneen lämpötilaa kannattaisi laskea aina yöksi. Tuulettaminen on vanha, mutta energiatehoton tapa viilentää makuutiloja, mutta onneksi esimerkiksi pattereihin asennettavia, lämpötilaa automaattisesti kellonaikojen mukaan muuttavia ajastimia on jo olemassa.
Nukkuminen viileämmässä siirtää meitä taas askeleen lähemmäksi aivoille ja kehollemme luonnollisempaa asuinympäristöä.
Ketkä kuuluvat heimoosi?
Yksi suurimmista muutoksista entisajan asuinjärjestelyistä nykypäivään on asuinyhteisön koko. Esihistoriallisessa asumuksessa asui koko laaja heimo, mutta nykyisin asunnoissa asuu yleisesti vain yhdestä muutamaan henkilöä.
Miksi tämä on merkityksellistä? Yhteisöllisyyden tarve on kaiverrettu DNA:hamme, sillä esihistoriassa heimosta eristäytyminen ja yksin jääminen merkitsi lähes varmaa kuolemaa. Vaikka saatamme nykyään viettää kokonaisuudessaan vähemmän aikaa suuremmassa ryhmässä tai ylipäänsä muiden ihmisten seurassa, yhteisön tarve ei ole kadonnut geeneistämme minnekään.
Koska nykyisin omaan asuntoon ei todennäköisesti haluta asumaan suurta joukkoa sukulaisia tai tuttuja, voi asuinympäristön muu yhteisöllisyys auttaa aivojamme tuntemaan itsensä osaksi yhteisöä myös asuinpaikallamme. Naapurit ja taloyhtiön muut asukkaat voivat muodostua aivoissamme omaksi heimoksemme.
Naapurin moikkaaminen, pihatalkoisiin osallistuminen tai työkalujen lainaaminen naapurille voivat liittää ihmisen tiiviimmin osaksi asuinyhteisöä. Tämä taas rauhoittaa suurempaan heimoelämään tottuneita aivojamme: minä kuuluun johonkin, olen osa jotain eli olen turvassa.
Aivomme ovat edelleen hyvin samanlaiset kuin vaikkapa 40 000 vuotta sitten ja ne halajavat asuinympäristöltämme hyvinkin perustavanlaatuisia asioita. Voisitko sinä kokeilla muokata asuinympäristöstäsi enemmän esihistoriallisille aivoillesi sopivan jollakin näistä tavoista?
Kirjoittajan mielenkiinnon kohteina ovat historia ja evoluutiobiologia.
