Mikä avuksi, kun taloyhtiössä riidellään?

Kirjoittanut Laura Lithenius 8.7.2020

Naapureiden väliset riidat voivat äityä suuriksi konflikteiksi, jos niitä ei käsitellä ajoissa. Riita voi lähteä liikkeelle niinkin pienistä asioista kuin naapurista kuuluvista äänistä, pyykituvan pelisäännöistä, talkoilla tehtävistä töistä tai naapurin ruuanlaiton tuoksusta.

Taustalla voi vaikuttaa henkilökemiaan liittyvä asia, väärintulkittu sähköposti tai aamu-unisen naapurin moikkaamattomuus. Pahimmillaan naapuri saattaa tehdä toiselle kiusaa myös turhilla ilmoituksilla viranomaisille, kuten poliisille tai lastensuojeluun.

Taloyhtiö voi joutua riitaan myös esimerkiksi urakoitsijan tai rakennuttajan kanssa.

Kaikki tällaiset riidat voivat johtaa yhteydenottoihin ja valitustulvaan, joka työllistää taloyhtiön hallitusta ja isännöitsijää. Pitkään kestävät riidat heikentävät koko taloyhtiön yhteishenkeä ja viihtyvyyttä.

Oikeusjutulla voi olla pelkkiä häviäjiä.

Asumiseen liittyvät riidat ovat lisääntyneet tuomioistuimissa, mutta oikeusprosessiin liittyy aina epävarmuuksia niin lopputuloksen kuin kustannustenkin osalta. Se ei välttämättä ole paras tie riitojen ratkaisemiseen, sillä oikeusjutulla voi olla lopulta pelkkiä häviäjiä.

  • Oikeusprosessi valituksineen voi viedä aikaa jopa useita vuosia. Korona-aika on vaikuttanut prosessien venymiseen edelleen.
  • Oikeusjuttu kuormittaa kaikkia osapuolia ja voi aiheuttaa kustannuksia myös ns. voittajalle.
  • Alkuperäinen riita tai kauna ei oikeusprosessin myötä tule käsitellyksi, vaan voi jopa pahentua ratkaisun myötä.

Oikeudenkäyntien sijaan monessa tapauksessa kannattaisikin harkita sovittelua. Sovittelua voidaan hyödyntää myös taloyhtiöriidoissa. Sitä ei ole tarkoitettu vain yksityishenkilöiden välisiin riitoihin, vaan myös sellaisia riitoja voidaan sovitella, joissa on vastassa suuri yritys, kuten rakennuttaja tai urakoitsija.

Sovittelu on vapaaehtoinen ja luottamuksellinen menettely. Siinä riitaa ratkotaan puolueettoman asiantuntijan eli sovittelijan avustuksella.

Sovittelu on monella tapaa oikeudenkäyntiä joustavampi, nopeampi ja edullisempi riidanratkaisumenetelmä.

  • Riita voidaan sovitella jopa yhden päivän aikana.
  • Sovittelija pyrkii tunnistamaan riidan taustalla vaikuttavat asiat ja osapuolten tavoitteet.
  • Sovittelija auttaa osapuolia pääsemään yli jumiutuneesta riitatilanteesta.
  • Sovittelun kustannukset ovat paremmin osapuolten hallinnassa. Kustannukset muodostuvat etukäteen sovitusta palkkiosta sekä sovittelijan muista mahdollisista kuluista.

Sovittelussa kuullaan kaikkien osapuolien näkemykset. Parhaimmassa tapauksessa riita saadaan käsiteltyä ilman, että kukaan tuntee hävinneensä ja kaikki voivat lähteä paikalta ilman kaunaa.

Jos riita äityy niin pahaksi, että mietitään oikeusprosessia, kehotan pysähtymään hetkeksi.

Riidan sovittelu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on lähes aina kaikkien etu. Sovittelua voi kokeilla myös sillä aikaa, kun odotetaan oikeusprosessin edistymistä. Jos sovinto saadaan aikaan, oikeudenkäynti voidaan peruuttaa.

Sovitteluun on monia eri keinoja yksityisestä sovittelusta tuomioistuinsovitteluun. Naapuruussovittelun keskus on perustettu naapurisuhteita koskeviin riitoihin. Siellä käsitellään asumisen, kotirauhan ja naapurisuhteiden häiriöitä. Suomen Sovittelufoorumi (SSF) kehittää verkkopalvelua, jonka kautta saa välittömästi apua vaikkapa taloyhtiöriitaan.

Jos riita äityy niin pahaksi, että mietitään oikeusprosessia, kehotan pysähtymään hetkeksi. Kannattaa pohtia voisiko riitaa yrittää ensin sovitella ulkopuolisen sovittelijan avulla. Parhaassa tapauksessa sovinto saadaan aikaan, eikä oikeudenkäyntiin tarvitse turvautua.

Erityisesti sovittelu on parempi keino silloin, kun riidan osapuolena on taho, jonka kanssa yhteistyötä pitää jatkossakin pystyä tekemään tai osapuoli asuu seinän toisella puolella.

Lue myös: Kun naapuri ärsyttää – riidat taloyhtiöissä ovat lisääntyneet

Aiheesta muualla: Onko se totta? Miljoonien eurojen ja vuosien oikeusriidat voidaan sovitella päivässä – Ihmejuristi tuo Amerikasta Suomeen uutta sovittelua (YLE)

Laura Lithenius

Kirjoittaja: Laura Lithenius

Olen kiinteistöalaan erikoistunut lakiasiantuntija. Taloyhtiöissä on kiinni usein osakkaan suurin omaisuuserä, jota tulee hoitaa pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Tämän lisäksi omaisuuserä on meille rakas koti, jossa jokaisen tulee viihtyä. Useat juridisetkin kysymykset konkretisoituvat lopulta näihin samoihin asioihin. On ilo olla auttamassa ja löytämässä ratkaisuja taloyhtiöasumista koskeviin kysymyksiin.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Laura Lithenius →

2 kommenttia

  1. Taloyhtiö tilasi putkiremontin ja siihen liittyvät kylpyhuone- ja wc-saneeraukset. Nyt asuntoon, jossa ei ollut kosteusvaurioita ja johon ei tehty täydellistä kylpyhuone- ja wc-remonttia, remontista jäi sähköongelmat ja pesukoneen veden poistoputki asennettiin menemään pitkin kylpyhuoneen lattiaa, koska aikaisempi viemäriputki oli kuulemma liian ohut sukitettavaksi.

    Taloyhtiö ei suostu korjauttamaan ko. vikoja ja nykyinen hpj sanoo, että hallitus ajaa taloyhtiön etua eikä se aina miellytä osakasta. Eikö taloyhtiö ole sama kuin osakkaat ja osakkaiden etu on etu myöskin taloyhtiölle, varsinkin silloin kun sähköongelmista voi koitua tulipalovaara ja rakennusmääräysten vastaisesta (jonka urakoitsijat toteuttivat hallituksen ja isännöitsijän hyväksymänä) pesukoneen poistoveden putkituksesta vesivahinko kylpyhuoneeseen ?

  2. Taloyhtiössämme on pihaongelma, minkä on aiheuttanut ilkeys ja kateus.
    Nykyinen hallituksen pj aloitti heti aluksi hävittämällä lehtikompostorit, joihin olin saanut luvan puna ollessani kaupunginpuutarhurilta. Sen jälkeen on vähitellen tuhottu minun rakentamaani taloyhtiön pihaa pala palalta. Kaupunki oli palkinnut pihan kaksi kertaa 2000-luvulla. Kiusanteko kärjistyi vielä pahemmaksi sen jälkeen, kun taloon muutti nainen, joka alkoi omin päin kaupata 15 vuotta kasvattamiani havuja netissä! Kun kysyin Häneltä, kuka oli antanut luvan, sain vastaukseksi ” En sano!” Siinä sitten väittelimme teon oikeutuksesta ja hänen mielestään puussa olisi pitänyt olla nimilappu!
    Sen jälkeen Hän on kiusannut minua noin vuoden ajan repimällä kaikki kasvit, mitkä olen yrittänyt pihalle istuttaa. Hän on kaivanut kukkapenkistä kottikärryllisiä hankkimiani kasveja ja vienyt ne roskiin! Asialla on myös puheenjohtanainen, joka kannustaa asiaa. Olen yrittänyt Hänen kanssaan puhua ja ehdottaa yhteistyötä, mutta saan palkakseni vain nimittelyä ja hänen mukaansa olen yhteistyökyvytön, despootti, valehtelija ym.
    Taloon muutama vuosi sitten muuttanut nainen on ottanut täyden vallan ja jatkaa kiusantekoaan. Kukkapenkki on nykyään täynnä kuoppia ja rikkaruohoa. Kukkivat kukat ja terveet viherkasvit kaivettiin pois kuumimmalla helteellä eikä mitään istutettu tilalle. Kun kerran yritin pelastaa kottikärryistä kasveja, kävi nainen minuun käsiksi! Otin kuvan ja soitin puheenjohtajalle. Hän tuli ja sanoi, että kasveja on aivan liikaa ja niitä poistetaan!!
    Naapurilla on samanlaisia kukkapenkkejä, joissa kasvit saavat olla rauhassa ja kukoistaa. Meillä ei. Kateus ja pahantahtoisuus on tullut nykyisen puheenjohtajan ja hänen “kätyrinsä” myötä. Sitten hän ihmettelee, miksi taloyhtiössä on huono ilmapiiri!
    Ajattelin ottaa asian esille yhtiökokouksessa. Valitettavasti sielläkin minut vaiennetaan, niin kävi hallituksen kokouksessakin. Olen ollut rauhaa kunnioittava ihminen ja yritin puheenjohtajana ollessani sovitella aina häiriköidenkin kanssa. En ymmärrä tätä pihasotaa, minkä seurauksena on vain sotamonttuja, kuin miinojen jäljiltä!
    Tarvitsemme ulkopuolista sovittelijaa!

Kommentointi on suljettu.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Naapurit