Maailma kaipaa tekoja, ei puhetta – myös taloyhtiöissä tarvitaan ilmastotekoja

Kirjoittanut Merilla Kivineva 9.10.2020

Ilmastonmuutoksesta on puhuttu pitkään, jo useita vuosikymmeniä. Ensimmäiset varoittelevat otsikot ilmaston lämpenemisestä ovat ilmestyneet suomalaislehdissäkin jo ennen minun syntymääni.

Ymmärrän hyvin nuorten ilmastoahdistusta. Vaikuttaahan helposti siltä, että asiaa on vuosikaudet pyöritelty ja pähkäilty, mutta mitään konkreettista ei ole tehty.

Kuulun itsekin siihen nuorten aikuisten joukkoon, joka miettii, millainen tulevaisuutemme on. Jäävätkö lapsuutemme runsaslumiset talvet vain tarinoiksi, joita omat lapsemme eivät koskaan tule kokemaan? Muuttuuko neljä vuodenaikaamme kolmeksi, jos talvi lyhenee ja syksyn pimeys kietoutuu ympärille yhä pidemmän aikaa?

Kun mielessä pyörii isoja kysymyksiä, mitättömät teot eivät juuri lohduta. Valojen sammuttaminen huoneesta lähtiessä tai vesihanan sulkeminen sampoota päähän hieroessa ovat olleet arkeani aina. Silti juuri tällaisia asioita näkee listattavan helppoina arjen keinoina säästää energiaa.

Vaikka pienistä puroista syntyy isoja virtoja, tuntuvat monet arjen teot vähän liiankin pieniltä.

Vaikka pienistä puroista syntyy isoja virtoja, tuntuvat monet arjen teot vähän liiankin pieniltä. Tällä viikolla vietettävä Energiansäästöviikkokin on helppo suorittaa siitä mistä aita on matalin: Näytetään, että ollaan mukana, mutta tehdään vain minimi sen sijaan, että pysähdyttäisiin oikeasti miettimään omaa tai oman yhteisön energiankulutusta.

Haluan kuitenkin uskoa hyvään tulevaisuuteen. Nykynuoret puhuvat vahvasti ja väkevästi maapallon puolesta. Nämä samat nuoret ovat tulevia päättäjiä – myös taloyhtiöpäättäjiä. Ja taloyhtiöissä pienet teot kertautuvat nopeasti isoiksi. Harva vastustaa energian säästämisen mukana tulevaa rahan säästymistä, joten taloyhtiöissä voitaisiin hyvinkin tehdä ilmastotekoja.

Asioita ei kuitenkaan voi jättää tulevaisuuden tekijöiden harteille, vaan meidän on toimittava nyt. Puheiden sijaan tarvitaan tekoja. On hienoa, että moni arjen energiansäästö tulee selkärangasta, mutta konkretiaa tarvitaan myös isoissa asioissa. Siihen pitäisi kannustaa selvästi valtion ja kuntien taholta, kuten Tuomas Viljamaa kirjoittaa.

Ilmastonmuutos ja energiansäästö ovat paljon esillä. Myös yhä useampi asumisen ja kiinteistöalan toimija pitää tärkeää asiaa näkyvästi ja ponnekkaasti esillä.

Kun Isännöintiliitto järjesti vuoden alussa ensimmäisen Energiaseminaarinsa, se keräsi sankan osallistujajoukon. Oli ilahduttava kuulla ja nähdä osallistujien innostus aiheeseen. Isännöitsijät kokivat, että asia on tärkeä heille ja heidän asiakkailleen.

Mitä juuri teidän taloyhtiössänne voitaisiin konkreettisesti tehdä energian säästämiseksi?

Energiansäästöviikon kunniaksi haastan jokaisen pohtimaan, mitä juuri teidän taloyhtiössänne voitaisiin konkreettisesti tehdä energian säästämiseksi? Helppo aloitus on lisätä tiedotusta arjen energiansäästöstä ympäri vuoden, ei vain yhdellä teemaviikolla. Aloittaa voi vaikka Motivan Wattimaisterin avulla. Wattimaisteri ohjaa ja neuvoo sähkönkulutuksen seuraamisessa ja suitsimisessa.

Keskitasolle pääsee, kun korjaushanketta suunnitellessa pohtii, voisiko samalla tehdä energiansäästötoimia. Yleensä voi, mutta kaikkia keinoja ei vielä hyödynnetä. Isännöitsijät ovat arvioineet, että tulevaisuudessa energiansäästön rooli kasvaa myös korjaushankkeissa. Toivottavasti se tapahtuu ennemmin kuin myöhemmin.

Korkeimmalle tasolle nousevat ne edelläkävijät, jotka ryhtyvät energiaremonttiin ihan vain sen itsensä vuoksi. Hanke maksaa aina, mutta energiaremontti maksaa itsensä myös takaisin. Korjaushankkeesta koituva asumishaittakin on helpompi sietää, kun tietää, että samalla vastike ja oma hiilijalanjälki pienenevät.

Edelläkävijöiden joukkoon mahtuu vielä. Inspiraatiota ja ideoita siihen, millaisia ilmastotekoja taloyhtiöissä voi tehdä, voi hakea vaikkapa Kotitalon Ilmastoviisas asuminen -teemasivulta.

Lue lisää: Energiaremontti säästää rahaa, joten miksi niitä ei tehdä enemmän?

Lue lisää: Energiaremontilla pienenee sekä asumisen hiilijalanjälki että lämmityslasku, mutta mikä energiaremontti oikein on?

Merilla Kivineva

Kirjoittaja: Merilla Kivineva

Taloyhtiön seinien sisällä on koko elämän kirjo. Haluan tarjota Kotitalon lukijoille sisältöjä, jotka auttavat yhteispelin sujumisessa, tarjoavat ratkaisuja arkeen ja antavat luotettavaa tietoa. Toimin Isännöintiliitossa viestinnän asiantuntijana.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Merilla Kivineva →

Kirjoita kommentti

Hienoa että haluat jakaa omia kokemuksiasi. Pysy kuitenkin asiallisesti asiassa. Karsimme etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Energia Ilmastonmuutos