Mia Rouvinen

Kuraeteinen kerrostalossa olisi muidenkin kuin koiranomistajien unelma

Kirjoittanut Mia Rouvinen 27.11.2020

Haaveilen asumiseen liittyen säännöllisesti yhdestä asiasta: kuraeteisestä. Viime keväänä kävin pohtimaan asiaa, ja totesin, ettei sen tarvitsisi olla vain uusien omakotitalojen tai isojen rivitaloasuntojen luksusta.

Kerrostalossa yhteisissä tiloissa oleva kuraeteinen olisi mitä järkevin ratkaisu. Pyörävaraston tai pyykkituvan yhteydessä oleva erillinen tila, jossa olisi tilava kura-allas ja suihku, palvelisi asukkaita vauvasta vaariin, ei vain meitä koiranomistajia.

Idea sai taas tulta alleen kesän asuntomessuilla Tuusulassa, kun tutkailin etenkin pienten asuntojen tilaratkaisuja. Kävin myös täysin esteettömässä Villa Mikaelissa, jossa kuraeteinen on pyörätuolilla liikkuvan Mikael Turtiaisen käytössä.

Ainakin pääkaupunkiseudulla talvikausi voi olla varsin vetinen, joten kuraa kantautuu rappuun ja kotiin käytännössä lähes katkeamatta syyskuusta huhtikuulle. Jos kesä on sateinen, imuria on turha laittaa kovin syvälle siivouskaappiin.

Hiekassa, kuusenneulasissa ja vetisissä puiden lehdissä ovat koiran tassujen lisäksi myös lastenvaunujen ja rollaattorien renkaat sekä polkupyörät – sateessa leikkineistä taaperoista tai maastoretkien vaelluskengistä puhumattakaan.

Ensi askel haaveen toteuttamiseksi on sanoa se ääneen.

Jos kuraa kantautuu kotiin asti, sitä kantautuu myös rappukäytävään. Siksi alakerrassa oleva kuraeteinen olisi myös viihtyvyysteko, kun rappukäytävä säilyisi entistä puhtaampana.

Kuraeteistilan naulakkoon voisi viedä ulos lähtiessä pyyhkeen odottamaan valmiiksi, jotta enimmät huuhteluvedet saa kuivattua koiran turkista tai renkaista ennen kuin astuu rappuun.

Syksyn tultua idea kuraeteisen rakentamisesta esimerkiksi pesutuvan remontin yhteydessä karkasi huuliltani eräälle taloyhtiömme pitkäaikaiselle osakkaalle. Hän huomautti, että ideasta kannattaisi puhua hallitukselle – taloyhtiössämme kun on runsaasti myös nelijalkaisia asukkaita.

Toden totta, ensi askel haaveen toteuttamiseksi on sanoa se ääneen. Nyt sille voisi olla sopivaa kaikupohjaakin. Taloyhtiömme piha-alueet ovat olleet laajan remontin takia hietikolla jo toista kuukautta ja sisälle väkisinkin kantautuvaa hiekkaa on saanut imuroida takuulla jokainen asukas.

Lue myös: Sukupolvien talossa on palveluja kuin hotellissa

Mia Rouvinen

Kirjoittaja: Mia Rouvinen

Mia Rouvinen toimi Kotitalon verkkotuottajana vuoden 2022 alkuun saakka.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Mia Rouvinen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Ilmastonmuutos