Kun taloyhtiö toimii työnantajana, sen pitää ottaa myös vakuutukset

Kirjoittanut Johanna Heiskanen 11.2.2022

Taloyhtiö voi toimia myös työnantajana, jolloin sillä on velvollisuus ottaa lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus.

Olemme Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) valvonnassa huomanneet, että vakuuttamisvelvollisuuden tunnistaminen on työnantajina toimiville taloyhtiöille toisinaan hieman hankalaa.

Velvollisuus vakuutuksen ottamiseen on silloin, kun taloyhtiö maksaa palkkaa yhteensä kaikille työntekijöilleen yli 1 300 euroa kalenterivuodessa. Vakuutus on otettava vahinkovakuutusyhtiöstä ennen töiden alkamista. Vakuuttamisvelvollisuus koskee lähtökohtaisesti taloyhtiön työntekijöitä, mutta joissain tilanteissa myös isännöitsijä kuuluu vakuuttamisvelvollisuuden piiriin.

Velvollisuus vakuutuksen ottamiseen on silloin, kun taloyhtiö maksaa palkkaa yhteensä kaikille työntekijöilleen yli 1 300 euroa kalenterivuodessa.

Taloyhtiön työntekijöiden vakuutukset

Jos taloyhtiö maksaa palkkaa yli vakuuttamisrajan osakkaalleen tai täysin ulkopuoliselle työntekijälle, tulee taloyhtiön ottaa lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. Usein työ saattaa olla jonkinlaista siivous- tai kiinteistön kunnostustyötä ja työsuoritukset voivat olla satunnaisiakin. Tällöin taloyhtiö on työnantajana vakuuttamisvelvollinen.

Tarvitseeko isännöitsijä vakuutuksen?

Taloyhtiö on vakuuttamisvelvollinen myös silloin, kun isännöitsijän tehtävää hoitaa esimerkiksi talon asukas, eli niin kutsuttu osakasisännöitsijä, vaikka tämä ei ole olisikaan työsuhteessa taloyhtiöön. Vakuuttamisvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos isännöitsijä omistaa yksin yli 30 prosenttia tai yhdessä samaan talouteen kuuluvan perheenjäsenen kanssa yli 50 prosenttia taloyhtiön osakkeista.

Jos taas taloyhtiö on tehnyt isännöintisopimuksen isännöintiyrityksen kanssa, ei sen tarvitse vakuuttaa kyseistä isännöitsijää, vaan isännöitsijän vakuuttamisvelvollisuus on isännöintiyrityksellä työsuhteen perusteella. Myöskään taloyhtiön hallituksen jäseniä ei tarvitse vakuuttaa.

Taloyhtiön hallituksen jäseniä ei tarvitse vakuuttaa.

TVK valvoo työnantajien vakuuttamisvelvollisuutta

Tapaturmavakuutuskeskuksen yhtenä lakisääteisenä tehtävä on valvoa, että työnantajat täyttävät vakuuttamisvelvollisuutensa. Silloin kun vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti todetaan, työnantaja joutuu maksamaan vakuutusmaksua vastaavan maksun lisäksi laiminlyöntimaksun, jolloin maksettavaksi tulee yleensä kaksinkertainen maksu.

Aiheesta muualla: www.tvk.fi

Johanna Heiskanen

Kirjoittaja: Johanna Heiskanen

Johanna Heiskanen työskentelee valvonnan käsittelijänä Tapaturmavakuutuskeskuksessa.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Johanna Heiskanen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Vakuutukset Vastuu