Kun ostat isännöintiä, kiinnitä huomiota ISA-merkkiin

Kirjoittanut Marjut Joensuu 14.6.2018

ISA-merkki on jo vuosikymmeniä kertonut isännöinnin asiakkaille, että tunnusta käyttävä isännöintiyritys toimii alan laatukriteerien mukaan. Auktorisointi edellyttää yhtenäisiä toimintatapoja, mikä tuo lisää järjestelmällisyyttä ja ennustettavuutta. Ulkopuolinen auditointi varmistaa toiminnan tason. 

ISA-yritysauktorisoinnin kriteeristö on juuri uudistettu vastaamaan paremmin isännöintialan haasteita. Uusissa kriteereissä keskiöön on nostettu vastuullisuus, joka tuottaa lisäarvoa niin asiakkaille kuin työntekijöillekin. Myös rimaa on selvästi nostettu eli auktorisoinnin saaminen vaatii yritykseltä entistä järjestelmällisempää työtä. Samalla yritys saa auktorisoinnista paremman tuen kehittämiseen.  

Kiinteistöliiton tutkimuksen mukaan taloyhtiöiden hallitukset eivät tunne ISA-auktorisointia kovin hyvin. Myös ISA-yritykset tunnistavat tämän: hallitukset eivät tarjouspyynnöissä juurikaan kysy auktorisoinnista.  

Isännöinnin auktorisointi ISA ry:llä ja sen taustajärjestöillä Isännöintiliitolla ja Kiinteistöliitolla on peiliin katsomisen paikka. Meidän alan järjestöjen tehtävä on nostaa ISA-yritysauktorisoinnin tunnettuutta. Olenkin jo keskustellut Kiinteistöliiton Timo Tossavaisen kanssa, että panostamme tähän yhdessä syksyllä.  

ISA on merkki, johon kannattaa kiinnittää huomiota silloin, kun halutaan ostaa hyvää isännöintiä.

Marjut Joensuu

Kirjoittaja: Marjut Joensuu

Marjut Joensuu työskenteli Isännöintiliiton johtajana ja vt. toimitusjohtajana maaliskuuhun 2019 asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Marjut Joensuu →

6 kommenttia

  1. Hauskaa, että henkilö, jonka nimenomainen tehtävä olisi ollut mm. tämä edunvalvontatehtävä, kritisoi, että sitä ei ole tehty. Marjut on keskittynyt bisneksen tekemiseen ja jättänyt edunvalvonnan vähemmälle koko uransa ajan. Hyvä, että nyt teet työsi!

    1. Kiitos palautteesta Mikko. Vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä ja sitä jatkamme sitkeästi ja tavoitteellisesti. Epäilyksesi bisnekseen keskittymisestä on aiheeton.

    2. Kiitos itsellesi Marjut, mutta ei ole pelkkä epäilys. On tietoo kans…

  2. Toinen kommentti. Oikea sana ei ole vastuullisuus, vaan luottamus. Jos isännöitsijä toiminnassaan tai isännöintiyritys strategiassaan keskittyy yksinomaan asiakkaan (taloyhtiö, hallituksen jäsenet, osakkaat ja asukkaat) luiottamuksen saavuttamiseen, ei voi mennä vikaan. Ikävää, että Isännöintiliitto ohjaa isännöintialaa raakaan bisnekseen ja tekee sitä myös itse. Siinä luottamus menee asiakkailta – ja jäsenistöltä. Ja suurelta yleisöltä.

  3. Aiemman uutisen mukaan nyt luovutaan ISA-vuosiraporteista. Entistä vähemmän on ulkopuolista valvontaa. Ei ulkopuolinen valvoja esim. kolmen vuoden välein saa mitään selvää yrityksen todellisesta toiminnasta. Hän voi pistokokein selvittää joitakin yleisiä toimintatapoja, mutta ei sitä, että miten asioista tehdään taloyhtiötasolla. Auditointitilaisuudessa kaikki toimii näennäisesti tietysti loistavasti.

    Taloyhtiön hallitus voi tehdä kantelun isännöitsijän toiminnasta ISA-organisaatille, joka koostuu alalla toimivista. Ei korppi korpin silmää noki. Lisäksi kokonaan jää käsittelemättä tapaukset, joissa hallituksen jäsenillä ja isännöitsijällä on oma tavoite esim. taloyhtiön remonteissa. Osakkaille poliisi ja käräjäoikeus ovat ainoat vaihtoehdot. Tähän on helppo vastata, että osakkaat valitsevat hallituksen ja voivat itse vaikuttaa. Tilanne ei ole välttämättä helppo, jos hallituksessa on vahvoja persoonia, jotka jyräävät aina ja toiminta ulottuu rappukäytävään saakka. Lisäksi isännöitsijä systemaattisesti pimittää tietoa ja vetoaa, jotta hän vain toimii hallituksen ohjeiden mukaan.

    Loppujen lopuksi mitä merkitystä sillä ISA-logolla on? Taloyhtiö tarvitsee vain yhden osaavan isännöitsijän. Hän voi olla yhden miehen/naisen show tai sitten iso firma, josta on löytynyt ko. taloyhtiölle juuri sopiva henkilö. Henkilökemiat kohtaa ja on riittävä perusosaaminen. Ei isännöistijän tarvitse olla kokenut remonttien junailija. Remontteja varten voi hyvissä ajoin ostaa ulkopuolisen henkilön hoitamaan remontin alusta loppuun. Hän koordinoi suunnittelua, hoitaa kilpailutukset ja toimii projektipäällikkönä.

    Esim. Lahdessa alalla kasvaa ja menestyy yritykset, joilla ei ole ISA-auktorisointia. He eivät suuremmin mainosta. Jotkut ilmoittaa avoimesti, että eivät voi ottaa uusia asiakkaita. ISA-auktorisoidut mainostavat aktiivisesti ja liikevaihdon mukaan on ilmeinen asiakaspula. Mitä lisäarvoa ISA-tuo yrityksen kilpailukyvylle? Toki sen avulla todennäköisesti välttää kaikista epämääräisimmät isännöintitoimistot, mutta helposti saa toimiston, joka toimii isännöintiliiton visioiden mukaisesti: “Tykkäämme lisätöistä ja niiden tuomista mahdollisuuksista”, sekä ajan hengen mukaisesti “lisälaskutuksen pitää olla riittävää”

    Ei ne suuret puheet, vaan teot. Puhujat ja tekijät ovat alalla erikseen.

  4. ISA -organisaation pitäisi olla tiukka valvontaorganisaatio. Vastaava kuin asianajajaliiton ja paljon parempi kuin lääkäreillä (AVI / Valvira) tai finanssiyhtiöillä (FIVA) Miksi? Siksi, että isännöinnin ja isännöintiliiketoiminnan tärkein asia on asiakkaan luottamus (hankintatilanteissa). ISA ei ole koskaan yltänyt tällaiseksi (kunniotetuksi ja pelätyksi) valvontaelimeksi. Kun Isännöintiliitto muutti ISA:n konsultointi / auditointi -järjestelmäksi, sen rooli ammatillista ryhtiä ylläpitävänä järjestelmänä heikentyi vielä olennaisesti. Isänöitsijät ja isännöintiyritykset toimivat kuitenkin yhä paremmin, mutta lähinnä markkinapaineen vuoksi. ISännöintiliitto ja ISA eivät ole olennaisia toimijoita isännöinnin valvonnassa enää. Julkisuus ja markkinat on ylivoimaisesti tärkein. Isännöintiliitto korostaa omien taloudellisten intressien vuoksi merkkien tärkeyttä. Eli samoilla linjoilla kuin “lahtelainen” ollaan.

Kommentointi on suljettu.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen