Isännöitsijä – yleisnero vai erikoisammattilainen?

Kirjoittanut Ida Levänen 31.8.2017

Isännöintialalla viljellään jo kulunutta vitsiä siitä, että isännöitsijän täytyy samaan aikaan olla vähintään lakimies, insinööri, kauppatieteilijä, arkkitehti, pappi ja psykologi.

Onhan tämä aika laaja osaamisvaatimus suhteessa siihen, että esimerkiksi kirurgin tai diplomi-insinöörin ei oleteta hallitsevan edes kaikkia oman alansa asioita. Erikoissektorin kiemuroissakin riittää tietämistä.

Pieni osa asukkaista ja osakkaista kuvittelee, että isännöinti on ikään kuin asumisen numeropalvelu. Soita ja kysy mitä tahansa! Isännöitsijälle voi pirauttaa vaikka sunnuntaiaamuna ja kysyä, miksei sanomalehti ole pudonnut luukusta.

Ehkä isännöitsijää olisikin luontevaa verrata terveyskeskuslääkäriin tai paikallislehden toimittajaan. Kaikesta pitää tietää vähän ja kuka tahansa saattaa ottaa yhteyttä missä asiassa tahansa.

Osaamisen ydin on siinä, että tietää, kenen puoleen kääntyä. ”Ammattitaitoa on, että osaa käyttää asiantuntijaa”, kuten eräs isännöitsijä totesi.

Olen jutellut työnkuvan pirstaleisuudesta useiden isännöitsijöiden kanssa, ja he tuntuvat suhtautuvan asiaan lupsakasti – ehkä pakon edessä. Monet varmasti nauttivatkin ammatin monipuolisuudesta. Ongelmana on vain se, että yksittäiset ja usein sinnikkäät yhteydenottajat saattavat kuluttaa yllättävän paljon isännöitsijän resursseja. Lopulta tämän kustantavat kaikki osakkaat yhdessä.

Isännöintialan ja taloyhtiöiden hallitusten yhteinen ponnistus on, että roolit ja tehtävät saadaan selviksi asunto-osakeyhtiöiden osakkaille ja asukkaille. Kenties tulevaisuudessa myös isännöitsijän toimenkuva muuttuu, ehkäpä näemme jatkossa yhä useampia isännöinnin erikoisammattilaisia?

Ida Levänen

Kirjoittaja: Ida Levänen

Ida Levänen työskenteli Kotitalo-lehden julkaisupäällikkönä alkuvuoteen 2019 saakka.  

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Ida Levänen →

2 kommenttia

  1. Pahimmassa tapauksessa omaa ja muutaman hallituksen jäsenen etua ajava koijari.

    Markkinoille pitäisi tulla TI(R). Tavallinen isännöitsijä (rekisteröity tavaramerkki). Ei ole nimikkeessä pitkiä kirjainrimpsuja. Tekee työtä taloyhtiön kaikkien osakkaiden hyväksi ja hänelle myös maksetaan siitä riittävästi. Ei pyri rahastamaan remonteilla. Ihmisten on mukava tulla yhtiökokoukseen, kun ei joudu mielipidevaikuttamisen uhriksi ja ylijyrätyksi.

  2. Olen huomannut, että isännöistijä osaa tilata remontteja mutta niiden tarkastus jälki on vähän niin ja näin: 1) Kerran taloyhtiössämme tehtiin pieni asfaltin aukaisu, mutta siltä kohdalta katuvalo lähti kokonaan virheen takia. Isännöistijä päätti laittaa seinään “kertakäyttövalon2. 2) Putkiremontin aikana avattiin hiekkatietä mutta hiekan laiton jälkeen pienet kivet oli laitettu pohjalle ja isot kivet oli päälle. Kiva siinä sitten pyörien ja rollaattien mennä, piti tilata lisähiekkaa… 3) Taloyhtiössämme on monta eri asuntokuntaa. Kun putkiremontti tulee ei voida keskustella toisen taloyhtiön kanssa, mutta tätä ei voida tehdä koska juuri asennettu asfaltti pitäisi avata putkien yhdiostämistä varten eli ei ole pitkänäköisyyttä ja laajanäköisyyttä lähitulevaisuudessa tehtävien remonttien kanssa jne.
    t. Saukonmäen asukas

Kommentointi on suljettu.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Palvelut