Alennus liiketilan vuokraan voi olla taloyhtiön etu

Kirjoittanut Henrika Palin 26.5.2020

Istuin tuttuun kampaamotuoliin viime viikolla. Yleensä vakiokampaamossani työskentelee samanaikaisesti viisi kampaajaa ja jokaisella heistä on asiakas. Ajanvaraus on parempi tehdä jo hyvissä ajoin, koska ensimmäiset vapaat ajat löytyvät vasta viikkojen päästä.

Tällä kertaa ihmisten puheensorinan ja tekemisen meiningin sijaan kampaamossa oli hyvin rauhallista. Kampaajani kertoi, että erityistilanteen takia he ovat tehneet toimia, jotta koronan tartuntariski olisi mahdollisimman pieni. Yksi toimenpiteistä on se, että asiakkaita on liikkeessä vain yksi kerrallaan.

Pienyrittäjällä ei ole varaa lopettaa toimintaansa kokonaan ja talousahdinkoon on yritetty hakea helpotusta pyytämällä vuokranantajana toimivalta taloyhtiöltä alennusta liiketilan vuokraan. Vastaus minkäänlaiseen vuokranalennukseen on ollut kieltävä.

Vastaavanlaisia kivijalkaliikkeitä on suomalaisissa kaupungeissa tuhansittain. Suurin osa näistä pienyrittäjistä on vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa koronaepidemian vaikutusten takia.

Taloyhtiön kannattaa pohtia vuokranalennuksen vaikutusta omaan talouteensa ja esimerkiksi vastikkeiden suuruuteen.

Tässä poikkeustilanteessa taloyhtiöllä on vuokranantajana mahdollisuus helpottaa yrittäjän liiketoimintaa ja sen jatkuvuutta. Sen lisäksi, että taloyhtiö voi kantaa näin yhteiskunnallisen vastuunsa, on sillä mahdollisia vaikutuksia myös taloyhtiön taloudelle.

Mitä jos vuokralaisen yritystoiminta kaatuu ja liiketila jää tyhjilleen? Nykytilanteessa uuden vuokralaisen löytäminen voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Olisiko taloyhtiön siis järkevämpää antaa liiketilan vuokraan alennusta? Mahdollisen vuokranalennuksen määrä kannattaa suhteuttaa tyhjien kuukausien todennäköisyyteen, koska tyhjillään olevasta liiketilasta tulee helposti kuluerä taloyhtiölle.

Liiketilassa toimiva vuokralainen saattaa pyytää isoakin vuokranalennusta, koska tilanne voi olla heille täysin toivoton. Taloyhtiön kannattaa pohtia vuokranalennuksen vaikutusta omaan talouteensa ja esimerkiksi vastikkeiden suuruuteen. Tämän jälkeen taloyhtiö voi esittää vuokralaiselle vastaehdotuksen, johon taloyhtiön talous taipuu.

Taloyhtiön talouden suunnitelmallinen hoitaminen mahdollistaa vaikeista ajoista selviämisen. Haastankin kaikkien taloyhtiöiden hallitukset pohtimaan, millaisia toimia teidän taloyhtiöissänne voidaan tehdä, jotta koronan vaikutukset pystyttäisiin minimoimaan. Pyritään katsomaan asioita pitkäjänteisesti, eikä hakemaan omaa lyhyen aikavälin hyötyä.

Lue myös: Lahtelainen taloyhtiö ojensi auttavan kätensä ahdinkoon joutuneille kivijalkayrityksille

Lue myös: Parasta yritystukea on toiminnan jatkaminen, ja taloyhtiöillä tässä iso rooli

Henrika Palin

Kirjoittaja: Henrika Palin

Isännöintiliiton avainasiakaspäällikkönä etsin taloyhtiöille ja isännöinnille parhaita kumppaneita asumisen ylläpitoon ja kehittämiseen. Olen kiinnostunut asumisen uusista palveluista ja yhteisöllisyyden rakentamisesta taloyhtiöissä.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Henrika Palin →

Kirjoita kommentti

Hienoa että haluat jakaa omia kokemuksiasi. Pysy kuitenkin asiallisesti asiassa. Karsimme etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Korona Palvelut Yhtiövastike