Vähän tarjokkaita hallitukseen

Kirjoittanut Kimmo Luukkonen 23.4.2019
Asunto Oy Hämeenlinnan Everstin puheenjohtaja Aila Nikkanen pohtii, mistä saadaan hallitus nykyisen jälkeen. Kuva: Janne Heinonen

Asunto Oy Hämeenlinnan Everstin tuore puheenjohtaja Aila Nikkanen pohtii, mistä saadaan innokas hallitus nykyisen jälkeen.

Tässä juttusarjassa tuoreet taloyhtiön hallitusjäsenet kertovat, miltä hallitustyöskentely tuntuu vasta-alkajan näkökulmasta.

“Hankimme viime vuonna pikkukämpän Hämeenlinnasta idylliseltä Suomen Kasarmin alueelta kakkosasunnoksi. Täällä valtaosa on sijoitusasuntoja, harva asuu omassa asunnossaan.

Hallinnonluovutuksessa paikalla oli neljä osakasta, joten oli helppo valita kolme hallitukseen, kun ei ollut vaihtoehtoja. Minusta tuli puheenjohtaja. Olin työskennellyt vuosia isännöintiyrityksessä, joten kokemusta taloyhtiöasioista on. Haluan tietää, mihin yhtiön rahaa käytetään. En ajattele, että kyllä joku hoitaa puolestani.

Homma on työllistänyt tosi paljon nyt alussa ennen kuin saadaan kaikki rullaamaan. Olen jäänyt juuri eläkkeelle, joten aikaa on. Takuutarkastukset rakennusteknisine töineen tekee ulkopuolinen ammattilainen, hallituksella ei ole siihen tietoa ja taitoa. Isännöitsijää olemme vaihtamassa hämeenlinnalaiseen. Haluamme pitkäikäisen suhteen paikalliseen yritykseen.

Olen miettinyt paljon, kuka hoitaa yhtiötä, kun me emme enää tee tätä. Viimeksi yhtiökokouksessa oli kolme henkilöä, joista kaksi hallituksesta. Pitääkö hankkia ulkopuoliset hallitusammattilaiset?

Apua olen saanut muun muassa Facebookista Taloyhtiön hallitus -ryhmästä. Siellä on voinut kysellä ja saada hyviä neuvoja. Kotitalo on myös tärkeä tietolähde.”


Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen