Tuttu naapuri tuo turvaa

Kirjoittanut Anna Karismo, Laura Pörsti 15.2.2019
Naapureihin tutustuminen tuo taloyhtiöön viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Yhteisöllisyys on taloyhtiölle halpa vakuutus. Kun naapurit tuntee, voi heistä pitää huolta ja häiriöistäkin keskustella asiallisesti.

Maailmalla taloyhtiöiden ja naapurustojen yhteisöllisyys on ollut voimistuva trendi jo vuosia. Yhdysvalloissa kehitetään kokonaisia taloyhtiöitä nimenomaan jakamistaloutta varten, Ranskassa vuosittaisia Naapurien juhlia vietetään jo tuhansissa taloyhtiöissä.

Isännöitsijät kertovat, että Suomenkin taloyhtiöillä alkaa olla selvästi enemmän yhteistä, ja niiden sisällä jaetaan paljon asioita. On yhteisiä ravintolapäiviä ja yhteislenkkisaunat yleistyvät. Yhteistilat lisäävät viihtyvyyttä ja nostavat asuntojen arvoa.

Sosiaalinen kontrolli rauhoittaa

Tuttavuus naapurien kanssa tuo turvaa. Samalla lisääntyy sosiaalinen kontrolli. Paitsi taloyhtiöt myös kokonaiset asuinalueet voivat rauhoittua, kun naapurusto on hyvissä väleissä keskenään.

Tämän on huomannut myös poliisi. Monet uudet asuinalueet rauhoittuvat vanhetessaan.

– Lähiöt ovat yleensä ensimmäiset 15–20 vuotta rakentamisensa jälkeen levottomia. Tämä johtuu siitä, että ihmiset eivät vielä tunne toisiaan. Ongelmat vähenevät, kun naapurustossa aletaan jo tietää, missä kukakin asuu, ja ensimmäinen sukupolvi nuoria muuttaa pois, poliisihallituksen poliisitarkastaja Jussi Huhtela sanoo Kotitalolle.

Huhtela itse asuu Helsingin Kontulassa, jota aikoinaan pidettiin rauhattomana lähiönä. Vanhetessaan alue on kuitenkin rauhoittunut.

Hälytysmerkki on, jos musiikkia hiljentämään tarvitaan poliisi

Huhtela pitääkin taloyhtiöiden suurimpana turvallisuusriskinä sitä, että naapurit eivät tunne toisiaan. Tilanne on todella huono, kun yksinäinen vanhus löytyy kuolleena kotoaan ilman, että kukaan naapureista on huomannut mitään.

Tilanne on todella huono, kun yksinäinen vanhus löytyy kuolleena kotoaan ilman, että kukaan naapureista on huomannut mitään.

– Kukaan naapuri ei silloin siis ole käynyt kysymässä, miten mummolla menee, vaikkei häntä olisi näkynyt aikoihin. Naapurit eivät halua puuttua toisten elämään. Yhteisöllisyyden ja sosiaalisen kontrollin lisääminen olisi kuitenkin halpa vakuutus, Huhtela sanoo.

Hänen mukaansa isoissa kaupungeissa jopa stereoita hiljentämään kutsutaan usein poliisi. Jos naapuri olisi tuttu, asia olisi helpompi ottaa esille tämän kanssa suoraan.

– Jos alakerran oven lasi on yöllä rikottu, joku on varmasti kuullut jotain. Paras olisi, jos räsähdyksen kuullut asukas kävisi katsomassa, mistä on kyse. Syyllistä on vaikea saada jälkikäteen selville, Huhtela painottaa.

Taloyhtiön strategia auttaa asukasta ja ostajaa

Yhteisöllisyys parantaa asunnon arvoa jo siksi, että hyvähenkinen taloyhtiö on halutumpi. Kun yhteiskulttuuri on toimiva, onnistuu myös strateginen suunnittelu. Taloyhtiön tulevaisuuden suunnitelma, strategia, auttaa ennakoimaan tulevaa. Jos asukkaat ja osakkaat halutaan mukaan pohtimaan, mitä he asumiseltaan tulevaisuudessa haluavat, tarvitaan yhteisiä talkoita, illanviettoja, pikkujouluja ja kesäjuhlia. Vasta sitten, kun yhteisö on olemassa, saadaan strategiakin tehtyä.

Hallituksen kannattaa ottaa asukkaita mukaan projekteihin. Asukkaiden mielipiteen saa esiin vaikkapa kyselytutkimuksella. Suunnitelmallisesti hoidettu taloyhtiö on vetovoimaisempi myös ostajan silmissä.

Kirjoittaja: Anna Karismo

Anna Karismo työskenteli Kotitalo-lehden päätoimittajana vuoden 2016 alkuun asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Anna Karismo →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Naapurit