Taloyhtiön hallituksen jäsenen ei tarvitse olla juristi: hyvä jäsen osaa käyttää maalaisjärkeä

Kirjoittanut Matti Tuovinen 27.4.2020
Päätöksenteko taloyhtiössä vaatii kykyä tehdä yhteistyötä ja asettaa yhteinen etu oman hyöydyn edelle.

Yhtiökokouksessa tehtävät henkilövalinnat ovat tärkeitä, sillä taloyhtiön hallitus ei voi erottaa jäsentään. Hyvä hallituksen jäsen kykenee yhteistyöhön ja puhumaan vaikeistakin asioista. Näillä ammattilaisten vinkeillä tunnistat hyvän hallituslaisen, jolle antaa tukesi ja äänesi. Tilaajille

Taloyhtiön hallituksen on noudatettava päätöksissään taloyhtiön etua ja kohdeltava osakkaita tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti. Näin sanoo laki, ja samasta muistuttaa myös Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suositus. Kyse ei siis ole asiasta, jonka voi huomioida vain halutessaan, mutta siitä huolimatta myös taloyhtiön hallituksen jäseniä eksyy satunnaisesti luottamustehtävässään harhateille. 

Toimitusjohtaja, isännöitsijä Janne Suomela kertoo, että tyypillisesti kyse on pienistä asioista, kuten autopaikkojen jaosta taloyhtiössä.

Joskus kyseessä voi olla myös isompi asia, jossa hallituksen jäsenen oma etu menee taloyhtiön edun edelle: joku esimerkiksi vastustaa perinteistä putkiremonttia ja haluaa vain putkien pinnoituksen, koska on ehtinyt kunnostuttaa kylpyhuoneensa omalla kustannuksellaan.

– Vähän vedetään kotiin päin. Hallituksen jäsenten tulisi kuitenkin pelata aina sääntöjen mukaan, sanoo oululaista Isännöintipalvelu E. Suomela Oy:tä johtava Suomela. 

Miten löytää oman taloyhtiönsä hallitukseen henkilöitä, jotka haluavat toimia oikein?

Tämä sisältö näkyy vain tilaajille

Tilaamalla Kotitalo-lehden saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöön kotitalolehti.fi:ssä.

Tee digitilaus

Tutustu 2 viikkoa maksutta


Matti Tuovinen

Kirjoittaja: Matti Tuovinen

Asuminen, taloyhtiöasiat, remontointi ja rakentaminen ovat olleet juttujeni keskiössä jo yli 20 vuoden ajan. Uutta tutkimustietoa ja uusia haasteita tulee tuon tuosta, ja hyötytiedon jakaminen on palkitsevaa. Parhainta palautetta on kuulla, että jutustani oli hyötyä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Matti Tuovinen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen