Taloyhtiöasuminen mullistuu lähivuosina − tätä tulevaisuus tuo koteihin

Kirjoittanut Matti Tuovinen 7.5.2020
Taloyhtiöasuminen mullistuu lähivuosina palvelujen lisääntymisen, yhteisöllisyyden, viherrakentamisen ja uusiutuvien energiamuotojen ansiosta. Kuvitus: Maxim Usik

Neljä isoa, yhteiskunnallista trendiä mullistavat taloyhtiöasumista jo lähitulevaisuudessa, uskovat asiantuntijat. Miten palvelujen lisääntyminen, yhteisöllisyys, viherrakentaminen ja uusiutuvat energiamuodot vaikuttavat koteihimme ja tapaamme asua? Tilaajille

Voisivatko ruokakaupan tilaukset ilmestyä jääkaappiin tai pakastimeen ilman, että lähetyksen saapumista tarvitsee päivystää kotona? Tai voisivatko vaatteet ilmestyä puhtaina vaatekaappiin, jolloin omaa pesukonetta ei välttämättä enää tarvittaisi?

Teknisesti tämä on mahdollista jo nyt. Älylukituksella varustetuissa asunnoissa siivoojat ja huoltohenkilöt käyvät omilla avainkoodeillaan, joten teoriassa koodin voisi antaa ruokakaupan tai pesulan läheteillekin. Ainakaan toistaiseksi tällaisia palveluja ei kuitenkaan ole vielä tarjolla.

Yksi syy piilee varmasti kulttuurissamme: koti on monelle suomalaiselle niin yksityinen paikka, ettei sinne juuri haluta kävijöitä, kun itse ei olla paikalla.

Tulevaisuudessa yllä kuvatun kaltaiset palvelut kuitenkin yleistyvät, uskoo Teemu Lehtinen, joka toimii kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoitumista vauhdittavan KIRA-digi-hankkeen digipäällikkönä ja KIRA-Hubin toimitusjohtajana. Lehtisen mukaan palvelut tullaan myymään pitkälti asumisen helppoudella: palveluita käyttämällä ihmisille jää enemmän vapaa-aikaa tehdä haluamiaan asioita.

Palveluita käyttämällä ihmisille jää enemmän vapaa-aikaa tehdä haluamiaan asioita.

Rakennuksista kyetään mittaamaan jo monenlaista – tuottamaan dataa niin sanotusti. Voidaan seurata sisäilman lämpötilaa, kosteutta ja epäpuhtauksia, talon energiankulutusta ja älylukitusten kautta sitä, keitä rakennuksessa liikkuu ja milloin.

Lisääntyvän datan lisäksi on paljon muutakin, mikä ennemmin tai myöhemmin mullistaa asumista. Miten yhteisöllisyys, viherrakentaminen ja uusiutuvien energiamuotojen käyttö näkyy tulevaisuuden taloyhtiöissä?

Tämä sisältö näkyy vain tilaajille

Tilaamalla Kotitalo-lehden saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöön kotitalolehti.fi:ssä.

Tee digitilaus

Tutustu 2 viikkoa maksutta


Matti Tuovinen

Kirjoittaja: Matti Tuovinen

Asuminen, taloyhtiöasiat, remontointi ja rakentaminen ovat olleet juttujeni keskiössä jo yli 20 vuoden ajan. Uutta tutkimustietoa ja uusia haasteita tulee tuon tuosta, ja hyötytiedon jakaminen on palkitsevaa. Parhainta palautetta on kuulla, että jutustani oli hyötyä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Matti Tuovinen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Energia Ilmastonmuutos Palvelut Piha