Sundsbergin Solaris on yli puolet vuodesta energiaomavarainen taloyhtiö

Kirjoittanut Tuomas Lehtonen 2.6.2020
Aurinkosähköpaneelit ovat osa kirkkonummelaisen taloyhtiön lämmitysjärjestelmää. Niitä on katoilla lähes 500 kappaletta. Kuva: Juho Kuva

Kirkkonummella olevan paritaloyhtiön lämmitysjärjestelmä koostuu aurinkosähköpaneeleista, ilma-vesilämpöpumpuista, hybridivaraajista ja älykkäästä ohjausjärjestelmästä. Vuonna 2019 valmistuneen taloyhtiön ovat löytäneet ekologisuutta arvostavat asukkaat. Tilaajille

Teljän Finanssi Oy:n Anna-Kaarina Lipsanen huokaa tyytyväisenä astellessaan Asunto Oy Sundsbergin Solariksen pihamaalla. Teljän Finanssin rakennuttaman, 32 paritaloasunnosta koostuvan taloyhtiön rakennusprojekti ei ollut helpoimmasta päästä. Uuden lämmitysenergiaratkaisun hyödyntäminen vaati rakennuttajalta pioneeriasennetta, mutta projekti oli vaivansa väärti.

− Halusimme yhtiöön kestävää kehitystä tukevan ja ilmastoystävällisen lämmitysjärjestelmän. Siksi valitsimme lämmitysjärjestelmäksi ilma-vesilämpöpumput, jotka tuottavat lämmön ja varastoivat sen niin sanottuihin aurinkovarastoihin, Lipsanen kertoo.

Koska vastaavanlaista järjestelmää ei ollut aiemmin taloyhtiöissä käytetty, hankkeen edistäminen oli haastavaa.

Tämä sisältö näkyy vain tilaajille

Tilaamalla Kotitalo-lehden saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöön kotitalolehti.fi:ssä.

Tee digitilaus

Tutustu 2 viikkoa maksutta


Tuomas Lehtonen

Kirjoittaja: Tuomas Lehtonen

Asumisella on valtavan suuri merkitys meidän kaikkien elämään. Hyvä asuinympäristö edistää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Kodeissa on myös kiinni valtaosa suomalaisten varallisuudesta. Toimittajana haluan olla välittämässä tietoa, jonka avulla Kotitalon lukijat voivat kehittää omista taloyhtiöistään yhä viihtyisämpiä, turvallisempia ja vetovoimaisempia asuinympäristöjä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tuomas Lehtonen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Energia Ilmastonmuutos Lämmitys Rakentaminen Sähkö