Sama koti mutta tyhjempi: “Kun puoliso lähtee eron tai kuoleman kautta, tärkeintä on se, ettei jää yksin”

Kirjoittanut Tiina Komi 25.10.2022
Pixabay

Arki muuttuu eron jälkeen tai puolison kuoltua. Yksin tai lasten kanssa asuminen voi tuntua aluksi oudolta ja hämmentävältä.

Elämäntilanteen muuttuminen vaikuttaa usein sekä arkeen että asumiseen. Avo- tai avioero tai puolison kuolema voivat herättää monenlaisia tunteita surusta vihaan ja helpotuksesta ikävään. Arki jatkaa kuitenkin rullaamistaan ja siihen liittyvät asiat täytyy hoitaa tavalla tai toisella.

Sosiaalityöntekijä Essi Rovamo kertoo, että ihmiset kokevat asiat yksilöllisesti, omalla tavallaan.

– Kun puoliso lähtee yhteisestä kodista eron tai kuoleman kautta, tärkeintä on se, ettei jää yksin vaan hakee omaisilta tai muilta läheisiltä tukea. Tarvittaessa tukea saa myös ammattihenkilöiltä. Äkillisissä kriisitilanteissa voi soittaa valtakunnalliseen kriisipuhelimeen.

Kysy, miten voit auttaa

Naapurin poismuutto tai kuolema voi koskettaa myös muita asukkaita. Etenkin kuolemantapauksen sattuessa muut haluavat ehkä osoittaa leskelle myötätuntoa ja tarjota apua.

– Leskeltä voi kysyä suoraan, miten hän voi. Soittaa tai käydä ovella ja kysyä yksinkertaisesti, miten voisi auttaa.

Leskeltä voi kysyä suoraan, miten hän voi.

Toisinaan iso elämänmuutos kriisiyttää arjen kokonaan ja saa kriisissä elävän sulkeutumaan neljän seinän sisään. Jos naapurin käytös huolestuttaa, ensimmäinen askel on kysyä, tarvitseeko toinen tukea. Häntä voi houkutella pihalle tai kävelylle, tarjoutua tekemään kauppaostoksia tai ihan vain kuunnella.

– Toisen sururauhaa täytyy toki kunnioittaa, eikä ruveta päällepäsmäröimään.

Jäädä vai lähteä?

Leskellä on oikeus jäädä asumaan yhteiseen kotiin, vaikka kuollut aviopuoliso olisi omistanut sen yksin. Avoliitossa tätä oikeutta ei ole, jollei siitä ole erikseen testamentissa sovittu.

Avo- tai avioeron jälkeen päätetään yhdessä, mitä yhteisen kodin kanssa tehdään. Toinen saattaa haluta jäädä asumaan siihen yksin tai lasten kanssa toisen muuttaessa pois. Päätöksiä ei kannata tehdä nopeasti etenkään akuutissa kriisitilanteessa, jos se ei ole välttämätöntä.

– Jos on lapsia, asumisjärjestelyissä kannattaa aina ajatella mahdollisuuksien mukaan heidän etuaan ja sitä, miten heidän arkensa sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Taloudellinen tilanne vaikuttaa hyvin paljon siihen, miten eron jälkeen asutaan. Reviirin jakaminen eron jälkeen ei aina ole helppoa.

Taloudellinen tilanne vaikuttaa hyvin paljon siihen, miten eron jälkeen asutaan.

Erossa omaisuuden jako hoidetaan kumppanin kanssa. Kuolemantapauksessa omaisuuden jako määräytyy joko testamentin tai perintökaaren mukaan. Myös mahdollinen avioehto vaikuttaa asiaan.

Osa leskistä haluaa säilyttää puolison vaatteita ja henkilökohtaisia tavaroita. Osa taas hankkiutuu niistä eroon. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Muistoesineitä voi tarjota myös vainajan sukulaisille. Rovamo ei kuitenkaan suosittele hävittämään mitään ennen kuin perunkirjoitus on ohi.

– Kannattaa kuulostella, tuottavatko puolison vaatteet tai tavarat itselle iloa vai surua.

Käytännön asioiden hoitaminen

Kumppanin menettäminen voi viedä toimintakyvyn moneksi kuukaudeksi. Arjen pyörittäminen yksin voi olla vaikeaa etenkin silloin, kun puoliso on hoitanut laskujen maksamisen, autoon liittyvät asiat, ruuanlaiton tai vaatehuollon. Harvemmin hoidettavat tehtävät viemäreiden puhdistamisesta pakastimen sulattamiseen voivat olla itselle täysin vieraita.

– Käytännön asioiden hoitamiseen voi pyytää aluksi apua läheisiltä tai kysyä neuvoa muilta.

Suru tai muut isot tunteet voivat lamaannuttaa. Ruokahalu ja unirytmi voivat kadota. Siitä huolimatta arkisesta rytmistä kiinni pitäminen on tärkeää. Konkreettinen tekeminen, kuten ulkoilu, helpottaa vaikeissa elämäntilanteissa.

Tiina Komi

Kirjoittaja: Tiina Komi

Ajattelen, että taloyhtiö on osakkaidensa ja asukkaidensa summa. Taloyhtiö kehittäminen on yhteistyötä. Siksi ei ole yhdentekevää, miten suunnitelmia ja päätöksiä tehdään. Haluan nostaa jutuissani esiin asioita, jotka parantavat vuorovaikutusta ja helpottavat taloyhtiön hoitoa.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tiina Komi →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki