Ethän kuivaa vaatteitasi saunassa – näin sähköpalo saa useimmiten alkunsa

Kirjoittanut Kotitalon toimitus 9.11.2022
Pixabay

Kodeissa on paljon sähkölaitteita. Huolimaton käyttö tai viallinen laite voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa tulipalon. Lue, mistä sähköpalo saa yleensä alkunsa.

Sähköpalo on tulipalo, joka syttyy sähkölaitteesta, esimerkiksi liedestä, kiukaasta, kylmälaitteesta tai valaisimesta. Tulipalo voi syttyä myös sähköasennuksesta. Pelastustoimen Pronto-tietokannan mukaan eniten sähköpaloja viime vuonna aiheuttanut laite oli sähköliesi, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston alustavien tietojen mukaan sähköpaloissa menehtyi vuonna 2021 13 henkilöä yhdeksässä eri onnettomuudessa. Sähkölaitteesta tai -asennuksesta alkaneita tulipaloja oli vuonna 2021 enemmän kuin vuonna 2020, mutta vähemmän kuin viitenä aiempana vuonna (2015–2019).

Palohälytykset, joiden syttymissyyksi on kirjattu sähkö vuonna 20202210 kpl
Palohälytykset, joiden syttymissyyksi on kirjattu sähkö vuonna 20212340 kpl

Sähköpalo – esimerkkejä sähkölaitteiden väärästä käytöstä:

  • Laitetta käytetään, vaikka sen toiminnassa on toistuvasti häiriöitä, kuten välkkyvät ja särisevät loisteputket.
  • Laitetta ei huolleta ohjeiden mukaisesti.
  • Laitetta käytetään väärässä paikassa tai väärään tarkoitukseen, esimerkiksi pakastin parvekkeella ja pyykin kuivattaminen kiukaan lähettyvillä.
  • Laitetta käytetään, vaikka se on näkyvästi vaurioitunut, esimerkiksi rikkoutuneet johdot tai mustuneet pistorasiat.
Vuonna 2021 eniten sähköpaloja aiheuttaneet laitteet
Sähköliesi: 870 kplLiesipalojen syynä oli melkein aina käyttäjän huolimaton toiminta. Liesi unohdettiin päälle tai se meni päälle vahingossa.
Valaisin: 215 kpl Valaisinpaloissa syttymissyyksi oli merkitty useimmiten viallinen loisteputkivalaisin.
Kiuas: 90 kpl Kiuaspaloja aiheuttivat eniten pyykin kuivattaminen saunassa ja kiukaalle kuulumattomat esineet. Muita syttymissyitä olivat kärähtäneet vastukset, viallinen termostaatti ja kellokytkin.

Turvallisuusriski voi syntyä omista säästämisratkaisuista

Sähkön säästäminen on tällä hetkellä välttämätöntä, mutta turvallisuusjärjestelyjä ei kannata unohtaa, sillä tulipalo voi tulla hyvin kalliiksi, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija Ilpo Leino muistuttaa.

Oman kodin turvallisuusriskit kannattaakin ottaa huomioon, sillä riski voi syntyä erityisesti omista luovista ratkaisuista. Tärkeintä on tarkistaa, että palovaroittimet toimivat ja niitä on tarpeeksi. Myös alkusammutusvälineet on hyvä omistaa.  

– Ymmärrämme, että monissa perheissä ollaan huolissaan sähkölaskusta tänä syksynä. Haluamme nostaa esille turvallisuusnäkökulman, jotta kukaan ei joutuisi vielä pahempaan pulaan. Suurin säästökeino ei välttämättä liity sähkön hintaan vaan siihen, että vältetään tulipalo tai vesivahinko, Leino toteaa SPEK:n tiedotteessa.

Suurin säästökeino ei välttämättä liity sähkön hintaan vaan siihen, että vältetään tulipalo tai vesivahinko.

Palosta voi aiheutua erilaisia kustannuksia tuhoutuneeseen kotiin ja omaisuuteen, tilapäiseen asuntoon, muuttoon, terveyteen tai kuntoutukseen liittyen. Vakuutus voi kattaa kuluja, mutta kannattaa tarkistaa vakuutusehdot, ettei tule yllätyksiä, SPEK muistuttaa.

Sähkön säästäminen voi joissain tapauksissa johtaa myös onnettomuuksiin.

– Kannattaa miettiä, mitä ovat ne eniten sähkölaskuun vaikuttavat asiat ja keskittyä niihin. Valaisusta tinkiminen liikaa ei välttämättä helpota merkittävästi kukkaroa, mutta pimeässä kompastuminen voi johtaa loukkaantumiseen, SPEKin vanhempi asiantuntija Ilpo Leino kertoo.

Lue myös: Mitkä asiat vaikeuttavat pelastustyötä taloyhtiöiden pihoissa?

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Paloturvallisuus Sauna Sähkö Turvallisuus