Saako jalkakäytävälle perustaa ruukkupuutarhan?

Kirjoittanut Meri Siippainen 25.4.2022
Ruukkupuutarha jalkakäytävälle Kuva: Adobe Stock

Aina taloyhtiössä ei ole kunnon pihaa ja asukkailla parvekkeita. Saako kukkaistutuksia laittaa talon eteen katukäytävälle?

Ruukkupuutarha on helppo tapa kaunistaa taloyhtiön piha. Sen perustamiseen tarvitaan kuitenkin varmistus oman kaupungin palveluyksiköstä.

Helsingissä kysymyksiin vastaa kaupunkiympäristön toimialan alueiden käyttö ja valvonta -yksikkö. Yksikön tiimipäällikkö Suvi Tuiskunen muistuttaa puhelimessa, että ruukkupuutarhan perustamiseen tarvitaan ensin oman taloyhtiön suostumus, tulipa se kummalle puolelle taloa tahansa. 

Helsingin linjaus on, että kukkaruukut eivät saa haitata jalankulkua ja muuta liikennettä katukäytävällä. Periaatteet ovat samat, kuin silloin, jos kivijalkaliike perustaa jalkakäytävälle miniterassin. Ruukkupuutarha varten käytetty tila saa ulottua enintään 80 senttimetrin päähän kiinteistön seinästä. Jalankululle on jäätävä vähintään puolentoistametrin levyinen vapaa tila. 

Helsingin linjaus on, että kukkaruukut eivät saa haitata jalankulkua ja muuta liikennettä katukäytävällä.

Ohjeiden mukaan toimiessa ruukkupuutarhalle ei tarvitse anoa lupia edes keskustassa. Koska lupaprosessia ei ole, ei kaupungilla ole myöskään säädöksiä liittyen vaikkapa kukkaruukkujen ja niissä kasvavien kukkien väreihin tai lajeihin. Kaupungilta kerrotaan, ettei taloyhtiöiden katukäytävälle laitetuista istutuksista tai puutarhakalusteista juuri tule kommentteja heille päin. Luultavasti asukkaat valittavat suoraan taloyhtiölleen, jos oman talon edustalla jokin häiritsee. Enimmäkseen kukkaistutukset ovat kuitenkin tuoneet hyvä mieltä asukkaille ja ohikulkujoille.  

Kevyt ruukkupuutarha voi siis päätyä toteutukseen nopeasti, vaikka tälle kesälle. Viimeistään lokakuun ruukkupuutarha kannattaa kuitenkin siirtää kadulta pois, sillä talviaikaankatukäytävillä liikkuu myös hiekoitus- ja aurauskalustoa. 

Lue myös: Miten taloyhtiöön perustetaan oma viljelyspalsta 

Aiheesta muualla: Helsingin Sanomat: Töölöläiskatua reunustaa uskomaton satojen ruusujen rivi 

Meri Siippainen

Kirjoittaja: Meri Siippainen

Viestinnän tuottajana kirjoitan sekä Kotitalon verkkoon että printtilehteen. Työssäni tykkään aivan erityisesti kurkistella tulevaan: mitä kaikkea asuminen ja siihen liittyvät palvelut voisivat olla, jos etsimme rohkeasti uusia ratkaisuja yhdessä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Meri Siippainen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Piha