Rakennusten suojelu – nämä asiat taloyhtiön on hyvä tietää kulttuuriperinnön säilyttämisestä

Kirjoittanut Tuomas Lehtonen 28.9.2022
Mika Nuorva

Rakennusten suojelu on yhteisen kulttuuriperinnön säilyttämisen kannalta tärkeää. Taloyhtiökin voi omistajan roolissa hakea asuinrakennuksen suojelua. Tilaajille

Rakennusten suojelun tavoitteena on säilyttää rakennettua kulttuuriympäristöämme eli rakennusperintöämme. Rakennusten suojelu voi tärkeää rakennuksen arkkitehtuurin, rakennustekniikan, rakentamisen perinteen, ympäristöarvojen tai rakennuksen ainutlaatuisen historian kannalta.

– Rakennustaiteen ohella voidaan suojella esimerkiksi kansanrakentamista ilmentäviä piirteitä, kuten käsityöosaamista, tai teollisen rakentamisen historiallisia ilmiöitä. Suojeluun voi vaikuttaa myös rakennuksen yksittäinen rakenne tai tekninen järjestelmä, vaikkapa nerokas ilmanvaihtojärjestelmä. Rakennuksen lisäksi myös esimerkiksi puutarhaa tai pihapiiriä voidaan suojella, jos niillä katsotaan olevan merkittäviä ympäristöarvoja, Museoviraston erikoistutkija Laura Tuominen selventää.

Rakennustaiteen ohella voidaan suojella esimerkiksi kansanrakentamista ilmentäviä piirteitä, kuten käsityöosaamista.

Suojelukaava tavanomaisin vaihtoehto

Rakennusten suojelupäätökset perustuvat joko rakennusperintölakiin (laki rakennusperinnön suojelemisesta) tai maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavasuojeluun. Erityisesti asemakaava-alueilla ja rakennuskieltoalueilla kaavasuojelu on rakennusperinnön suojelussa ensisijaisesti käytettävä vaihtoehto.

Tämä sisältö näkyy vain tilaajille

Tilaamalla Kotitalo-lehden saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöön kotitalolehti.fi:ssä.

Tee digitilaus

Tutustu 2 viikkoa maksutta


Tuomas Lehtonen

Kirjoittaja: Tuomas Lehtonen

Asumisella on valtavan suuri merkitys meidän kaikkien elämään. Hyvä asuinympäristö edistää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Kodeissa on myös kiinni valtaosa suomalaisten varallisuudesta. Toimittajana haluan olla välittämässä tietoa, jonka avulla Kotitalon lukijat voivat kehittää omista taloyhtiöistään yhä viihtyisämpiä, turvallisempia ja vetovoimaisempia asuinympäristöjä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tuomas Lehtonen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Kunnossapito Rakentaminen