Suomen paras taloyhtiö 2021 -kilpailu

Etsintäkuulutus! Onko teillä Suomen paras taloyhtiö?

Kotitalo etsii jälleen Suomen parasta taloyhtiötä. Tänä vuonna palkitsemme taloyhtiön, jossa kuuluu asukkaiden ääni. Suomen parhaassa taloyhtiössä asukkaat ovat aktiivisesti mukana kehittämässä omaa taloyhtiötään. Asioita suunnitellaan yhdessä, ja asukkaat osallistuvat innokkaasti myös päätöksentekoon. Ilmoita ehdokkaasi Suomen paras taloyhtiö 2021 -kilpailuun 22.8.2021 mennessä. Ilmoittautumisaika on tämän vuoden osalta päättynyt ja finalistit on julkistettu.

Suomen paras taloyhtiö 2021 -kilpailun teema

Osallistava kulttuuri voi näkyä esimerkiksi yhdellä tai useammalla seuraavista tavoista:

  • Taloyhtiön johto kuuntelee osakkaitaan ja vuokralaisiaan ja kysyy heidän mielipidettään esimerkiksi asukaskyselyillä.
  • Taloyhtiön viestintä ja tiedonkulku on tehokasta ja monisuuntaista, ja käytössä on toimivat kanavat ja työkalut.
  • Taloyhtiöllä on esimerkilliset kokouskäytänteet, ja yhtiökokouksiin osallistutaan innokkaasti.
  • Taloyhtiön päätöksenteko on läpinäkyvää, ja hallitukseen on helppo tulla uudenkin jäsenen.
  • Taloyhtiössä on yhteisöllinen kulttuuri, joka voi näkyä esimerkiksi talkookulttuurina, naapuriapuna tai vaikka pihajuhlien järjestämisenä.
  • Taloyhtiön kaikki asukkaat ovat tasa-arvoisia ja syrjintään suhtaudutaan nollatoleranssilla. Erilaiset äänet kuuluvat myös hallituksessa.

Tänä vuonna palkitsemme taloyhtiön, jossa kuuluu asukkaiden ääni.

Ehdokkaan Suomen paras taloyhtiö 2021 -kilpailuun voi ilmoittaa taloyhtiön isännöitsijä, osakas tai asukas. Myös muuta yhteistyötä taloyhtiön kanssa tehneet voivat vinkata ehdokkaan mukaan kisaan. Kilpailuun ilmoittaudutaan täyttämällä sivun alaosasta löytyvä lomake.

Voittajataloyhtiö saa palkinnoksi 1 000 euroa käytettäväksi itse valitsemaansa yhteiseen kivaan. Lisäksi kaikki, jotka ilmoittavat kilpailuun taloyhtiön, osallistuvat 100 euron SuperLahjakortin arvontaan.

Suomen paras taloyhtiö 2020 -kilpailuun osallistui As Oy Satakielenpuisto Turusta
Asunto Oy Satakielenpuisto voitti Suomen paras taloyhtiö -kilpailun vuonna 2020.

Suomen paras taloyhtiö 2021 -kilpailun säännöt

Kilpailun tarkoitus

Tänä vuonna kilpailussa painotetaan osallistavaa taloyhtiökulttuuria.
Kilpailu tuo esiin positiivisia esimerkkejä ja onnistumistarinoita suomalaisista taloyhtiöistä. Kilpailu kannustaa taloyhtiöitä kehittämään toimintatapojaan ja panostamaan hyvään yhteistyöhön asukkaiden, hallituksen ja isännöinnin välillä. Toimiva yhteistyö, jossa kaikki tulevat kuulluksi, parantaa asukastyytyväisyyttä ja nostaa kiinteistön arvoa.

Kilpailun järjestäjä

Kilpailun järjestää Kotitalo-media, jota kustantaa Isännöintiliiton Palvelu Oy.

Osallistuminen

Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalaiset asunto-osakeyhtiöt.

Kilpailuaika ja kilpailuun ilmoittautuminen

Kilpailuun voi ilmoittautua 22.8.2021 saakka. Ilmoittautumisaika on päättynyt.
Ehdokkaan voi ilmoittaa esimerkiksi taloyhtiön isännöintiyrityksen edustaja, taloyhtiön hallitusjäsen tai kuka tahansa taloyhtiön osakas tai asukas. Myös muuta yhteistyötä taloyhtiön kanssa tehneet voivat vinkata ehdokkaan mukaan kisaan. Kilpailuun ilmoittaudutaan täyttämällä tämän sivun alaosasta löytyvä lomake.

Loppukilpailu ja tulosten julkistaminen

Loppukilpailuun päässeet finalistit on julkistettu. Finaaliin valittujen taloyhtiöiden hallituksille ja isännöitsijöille on lähetetty tieto asiasta.

Finalisteista tehdään esittelyt, jotka julkaistaan Kotitalo-mediassa. Lopullisen voittajan valitsee astiantuntijaraati, johon kuuluvat:

Linjajohtaja Markus Hyttinen, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy
Puheenjohtaja Salla Korpela, Ryhmärakennuttajat ry.
Kaupunkisosiologian dosentti Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto
Päätoimittaja Päivi Maaniitty, Kotitalo-media


Voittaja esitellään Kotitalo-median kanavissa. Voittajayhtiön edustajien yhteystietoja voidaan luovuttaa myös muille median edustajille.

Suomen paras taloyhtiö 2021 julkistetaan lokakuussa. Voittajataloyhtiö saa palkinnoksi Suomen paras taloyhtiö 2021 -diplomin sekä tuhat euroa käytettäväksi johonkin taloyhtiön yhteiseen hankkeeseen. Palkintorahoilla voi järjestää vaikka asukasjuhlat tai hankkia pihalle puutarhakalusteita ja trampoliinin – kunhan käyttökohteesta sovitaan yhdessä.

Voittajataloyhtiö saa palkinnoksi tuhat euroa käytettäväksi johonkin taloyhtiön yhteiseen hankkeeseen.

Arviointiperusteet

Kilpailun finalistien valinnassa painotettiin osallistavaa taloyhtiökulttuuria (katso tarkemmat kriteerit sivun alusta). Suomen parasta taloyhtiötä 2021 kehitetään asukkaiden ja osakkaiden kanssa yhdessä. Taloyhtiöllä on osoittaa konkreettisia esimerkkejä palkintokriteerien täyttymisestä.