Totta vai tarua? Myytinmurtaja oikaisee väitteitä taloyhtiöistä.

Myytti: Isännöinti on miesten ala

Ei ole, ja kolmasosa isännöitsijöinä työskentelevistä onkin naisia. Isännöintialalla tarvittavia ominaisuuksia ei voi liittää sen paremmin mieheen kuin naiseenkaan.

Alalla työskentelee ihmisiä, joilla on erilaisia vahvuuksia sen mukaan, millaisia persoonallisuuksia he ovat ja millainen opiskelu- ja työhistoria heillä on takanaan. Taustalla voi olla esimerkiksi teknistä tai hallinnollista koulutusta, joista kumpikin vaikuttaa osaamiseen omalla tavallaan.

Isännöintialalla tarvitaan paljon myös esimerkiksi sosiaalisen kanssakäymisen taitoja ja organisointikykyä. Nämä ominaisuudet eivät riipu sukupuolesta.


Myytin mursi Irina Havinmaa Realia Isännöinnistä.