Tiedätkö, mihin keräysastiaan pizzalaatikko kuuluu?

Kirjoittanut Mia Rouvinen 27.5.2020
Korona-aikana moni on tilannut kotiin ruokaa kuljetuksella, joten jäteastiat ovat olleet aiempaa täydempiä.

Koronakevät on saanut etenkin kartongin- ja muovinkeräysastiat täyttymään tavallista nopeammin. Kokosimme vinkit, mitä tehdä, kun taloyhtiön jäteastia on ääriään myöten täynnä. Bonuksena pari muistisääntöä parempaan kierrättämiseen. Tilaajille

Korona-aika on saanut osan ihmisistä tilaamaan tavaraa ja ruokaa tavallista enemmän kotiin ja osan siivomaan kaappeja, mikä on viime aikoina näkynyt ekopisteillä ja taloyhtiöiden jätekatoksissa. Etenkin kartonki- ja muovipakkausten keräysastiat ovat täyttyneet paikoin tavallista nopeammin ja pursuilleet yli. STT:n uutisen aiheesta jakoi viikonloppuna muun muassa Yle.

Isännöintiliiton hallituksen puheenjohtaja, JIP Isännöinnin yrittäjä ja isännöitsijä Toivo Korhonen tunnistaa ilmiön. Hänen vinkkinsä taloyhtiön jätepisteellä täysien keräysastioiden edessä omien pahviensa kanssa tuskaileville ovat yksinkertaiset:

– Asiasta kannattaa ilmoittaa. Se, minne ilmoitetaan, vaihtelee eri kaupungeissa. Joissakin paikoissa jätekatoksilla on suoraan palveluntuottajan yhteystiedot tai kännykällä luettava QR-koodi, jonka kautta saa viestitettyä asiansa, Korhonen sanoo.

Jos tietoja ei löydy, keräysastioiden täyttymisestä voi ottaa yhteyttä taloyhtiön huoltoyhtiöön. Huoltoyhtiön päivystysnumeroon voi soittaa vaikka heti.

­– Jätepisteen tarkistus on huoltoyhtiön kierron piirissä. Se, miten usein siellä käydään, vaihtelee taloyhtiöittäin sen mukaan, miten se on sopimuksessa määritelty. Jos jäteastioiden täyttyminen on toistuvaa, asiasta kannattaa ilmoittaa myös isännöintiin laittamalla sähköpostia tai soittamalla, Korhonen neuvoo.

Maalaisjärjellä pääsee jo pitkälle

Jos omia pahvejaan tai etenkin muita jätteitään ei saa mahtumaan keräysastioihin, niitä ei pidä jättää jäteastioiden viereen, sillä ne houkuttelevat lintuja ja rottia apajille.

Jos taloyhtiössä on parikin muuttoa yhtä aikaa, niin tavallinen kartonginkeräysastia täyttyy äkkiä.

Korhonen huomauttaa, että yleensä jätteenkeräysfirma laskuttaa keräysastioiden ulkopuolelle jätetyt yksittäiset pussit erikseen. Hinta on moninkertainen siihen nähden, että samat pussit olisivat keräysastian sisällä.

Tämä sisältö näkyy vain tilaajille

Tilaamalla Kotitalo-lehden saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöön kotitalolehti.fi:ssä.

Tee digitilaus

Tutustu 2 viikkoa maksutta


Mia Rouvinen

Kirjoittaja: Mia Rouvinen

Mia Rouvinen toimi Kotitalon verkkotuottajana vuoden 2022 alkuun saakka.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Mia Rouvinen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Huolto Jätteet