Kiertävä hallituspesti saa kaikki osallistumaan

Kirjoittanut Kimmo Luukkonen 29.1.2019 ja päivitetty 18.2.2019
Jos taloyhtiön hallitukseen on vaikea saada väkeä, voi kokeilla hallituspestin kierrättämistä. Kuva: Aleksi Poutanen

Jos taloyhtiön hallitukseen on vaikea saada väkeä, voi kokeilla hallituspestin kierrättämistä. Kati Peltonen on Asunto Oy Espoon Juvankolon hallituksessa.

Tässä juttusarjassa tuoreet taloyhtiön hallitusjäsenet kertovat, miltä hallitustyöskentely tuntuu vasta-alkajan näkökulmasta.

”Olen ollut toista vuotta hallituksessa. Yhtiömme on tosi pieni, kolme rivitaloa ja kaksitoista asuntoa. Meillä hallituspesti kiertää: toiveena on, että kukin vuorollaan. Tunnemme toisemme ja teemme paljon itse. Esimerkiksi huoltoyhtiötä ei ole, vain lumityöt teetetään.

Alkuun oli jännää, kun kaikki oli itselle uutta, vaikka mieheni oli ollut pitkään hallituksessa. Kyselin paljon kahdelta kokeneemmalta jäseneltä. Homma vaati paljon omatoimista opiskelua ja tiedonhakua netistä ja myös Kotitalo-lehdestä. Hallituksessa kukaan ei ole rakennusammattilainen, itsekin olen terveysalalla. Tuntuu, että vasta toisena vuotena olen päässyt paremmin sisälle juttuun.

Hallituksessa asumiseen saa ihan eri näkökulman kuin osakkaana. Pitää miettiä kaikkien etua, ei vain omaansa. Vaikeinta on ollut kokonaisuuden hahmottaminen. Pienistä isoihin asioihin pitää ottaa kantaa: hankitaanko puutarhasakset ja uusitaanko jätevedenpumppaamo.”

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen