Vesimittareista pinta-alaan perustuviin vesimaksuihin

Kirjoittanut Anna Karismo 15.12.2014 ja päivitetty 15.2.2019
Vesimittareiden kulut herättävät keskustelua taloyhtiöissä.

Mittareiden kulut synnyttävät paljon keskustelua suomalaisissa taloyhtiöissä. Jos vedenmittaus aiheuttaa taloyhtiössä kiistoja, hallituksen kannattaa perustella eri mittaustapojen hyödyt ja haitat huolella.

Vuokra-asuntoyhtiö Espoon Asuntojen asukkaat ovat suuttuneet, koska yhtiö ilmoitti lokakuussa luopuvansa vesimittareista. Syyksi kerrottiin kustannussäästöt: vanhojen vesimittareiden uusiminen tulisi kalliimmaksi kuin asuntojen pinta-alaan perustuvat vesimaksut. Vesimittarit seisovat monessa kiinteistössä  nyt tyhjän panttina.

– Vesimittarit ovat tulleet useissa kiinteistöissä käyttöikänsä päähän eivätkä täytä nykyisiä mittareille asetettuja vaatimuksia. Huoneistokohtaisten mittareiden uusiminen aiheuttaisi niin suuret kustannukset, että mahdollinen hyöty ei kattaisi kustannuksia, Espoon Asunnot perusteli uutta laskutuskäytäntöään tiedotteessaan lokakuussa.

Vesimittarit ovat olleet käytössä suuressa osassa yhtiön kiinteistöjä. Tämän vuoden loppuun saakka vuokralaiset maksavat vesimaksut entiseen tapaan vesimittarillisissa asunnoissa vesiennakkoina.

Mittarit vähensivät vedenkäyttöä

Ensi vuoden alusta alkaen vesimaksu määräytyy asunnon neliömäärän mukaan. Huolimatta siitä, montako henkilöä tai lemmikkiä huoneistossa asuu, maksu on kaikille sama: 50 senttiä neliömetriltä kuukaudessa. Noin 50 neliön asunnossa vesimaksu olisi siis 25 euroa kuukaudessa asujamäärästä riippumatta.

Yhtiön hallitus päätyi 50 senttiin, koska keskimääräinen vesilaskutus neliömetriä kohden on ollut tähän asti sen verran kuukaudessa. Espoon kaupungin omistamalla yhtiöllä on noin 15 000 asuntoa. Niissä asuu lähes 30 000 espoolaista.

Espoon Asunnot myöntää, että vesimittareiden käytöllä on onnistuttu pienentämään vedenkulutusta. Nyt uuden laskutuksen vuoksi asumiskustannukset saattavat kasvaa monien huoneistojen osalta, kun asukkaat eivät voi enää vaikuttaa vesimaksuun kulutuksellaan. Motiva on laskenut, että vesimittaritalouksissa 170 litran vuorokausikulutus voi vähentyä 115 litraan.

Laki velvoittaa asentamaan kaikkiin uusiin asuntoihin vesimittarit.

Vuokralaiset VKL -edunvalvontajärjestö on neuvonut Espoon Asuntojen asukkaita olemaan yhteydessä vuokranantajaan ja vaatimaan vuokrasopimuksessa pysymistä. Ainakin joissakin yhtiön vuokrasopimuksissa on sanottu, että vesimaksu määrätyy kulutuksen mukaan.

Laki velvoittaa asentamaan kaikkiin uusiin asuntoihin vesimittarit. Niitä ei ole kuitenkaan pakko käyttää. Vedestä laskuttamisesta päättää aina taloyhtiö tai talon omistaja.

Perustele vesimaksut huolella

Monissa suomalaisissa taloyhtiöissä pidetään mittareita joko liian työläinä tai liian kalliina. Mittarien etäluennasta ja huoltamisesta, esimerkiksi kalibroinnista, tulee kustannuksia, joten taloyhtiö saattaa jättää mittarit käyttämättä ja tyytyy lain minimivaatimukseen eli pelkkiin mittareihin. Suomessa arvioidaan olevan kymmeniä tuhansia tyhjää nakuttavia vesimittareita.

Jos vedenmittaus aiheuttaa taloyhtiössä kiistoja, hallituksen kannattaa perustella eri mittaustapojen hyödyt ja haitat huolella. Se voi tilata laskelmia myös isännöinniltä. Taloyhtiö voi säästää vettä monin eri keinoin, muun muassa vedenpainetta ja -virtausta säätämällä.

Asukkaille kannattaa mahdollisuuksien mukaan järjestää palautetilaisuus ja antaa heidän kommentoida eri vaihtoehtoja. Mitä enemmän asukkaat ja osakkaat tietävät nykyisestä ja tulevasta vedenkulutuksesta, sen paremmin he ymmärtävät hallituksen päätöksiä laskutustavoista.

Kirjoittaja: Anna Karismo

Anna Karismo työskenteli Kotitalo-lehden päätoimittajana vuoden 2016 alkuun asti.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Anna Karismo →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Vesi