Iso remontti edessä? Näin hallitus voi helpottaa asukkaiden elämää

Kirjoittanut Matti Tuovinen 19.2.2019
Kuva: Kaisa Leiwo

Taloyhtiö voi helpottaa asukkaiden remontinaikaista elämää monin keinoin, esimerkiksi viestinnällä.

Suomalaisissa taloyhtiöissä tehdään yhä enemmän putkiremontteja lähivuosina. Myös hissibuumi on käsillä: kun viime vuonna ARA:n avustuksia myönnettiin runsaaseen 200 hissiin, 2016 niitä voi saada jo liki 500 hissiä. Taloyhtiö voi helpottaa asukkaiden remontinaikaista elämää monin keinoin.

Taloyhtiön hallituksen työ alkaa jo vuosia ennen suurta remonttia; sitä aikaisemmin mitä isompi saneeraus on edessä. Hallitus tuo hankkeen keskusteltavaksi yhtiö- ja asukaskokouksiin. Yhdessä pohditaan, mitä remontti merkitsee asukkaiden arjelle, ja kuunnellaan, millaisia toiveita esiin nousee.

Kaikenlaiset keskustelut ja tilaisuudet helpottavat remonttia. Riittää, että aihe on esillä: ihmiset alkavat vaivihkaa miettiä konkreettisia asioita kuten omaa remontinaikaista asumistaan ja omaisuutensa säilyttämistä remontin yli. Putkisaneerauksissa keskustelut voi hyvin aloittaa jopa neljä vuotta ennen h-hetkeä.

Remontti kesällä vai talvella?

Remontin oikea ajoitus helpottaa niin ikään asukkaiden eloa. Jos rakennus pitää tyhjentää saneerauksen takia, työt on viisasta osuttaa kesään. Silloin tilapäismajoitusta löytää mökeiltä ja opiskelija-asunnoista vapaiden markkinoiden vuokra-asuntojen ohella.

Vaikka sijaismajoituksen järjestäminen on aina asukkaan itsensä vastuulla, hallitus ja isännöinti pystyvät auttamaan kartoittamalla vaihtoehtoja. Yksi tällainen ovat suurimmilla paikkakunnilla toimivat huoneistohotellit. Ne tarjoavat kalustettuja asuntoja muutamasta päivästä useiksi kuukausiksi hintaan, joka vaihtelee parista kymmenestä pariin sataan euroon vuorokaudelta.

Toinen, Suomessa vielä uusi vaihtoehto, on järjestää konteista parakkikylä remontoitavan talon läheisyyteen. Tällaisten konttiyksiöiden ja -kaksioiden hintataso todennäköisesti asettuisi paikkakunnan vapaiden markkinoiden vuokratasolle.

Tiedotusvastuista pitää sopia erikseen

Remontin käynnistyttyäkin taloyhtiöllä riittää tehtävää. Urakoitsijalle kannattaa alleviivata, että sähkökatkot pidetään mahdollisimman lyhyinä ja niistä tiedotetaan etukäteen. Sama koskee vedenjakelua. Tiedotusvastuista on hallituksen erikseen sovittava urakoitsijan ja isännöitsijän kanssa. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa tiedottaa ei ole, koska yksi ymmärtää kuvaa, toinen kirjoitusta, kolmas molempia ja neljäs ei kumpaakaan. Monipuolisuus on valttia.

Asukkaiden turvallisuus remontin aikana on tärkeää. Kulkuväylät on siksi selkeästi merkittävä, työskentelyalueet rajattava, ja asukkaiden omat ja remontin joskus ongelmallisetkin purkujätteet osoitettava omiin keräysastioihinsa. Katolta tai seiniltä ei saa pudota alas mitään vaarallista. Nämä asiat sisältyvä lakisääteiseen turvallisuussuunnitelmaan, jonka urakoitsija laatii ja jonka noudattamisesta se vastaa.

Talon esteettömyydestä voidaan remontin aikana joutua tinkimään. Ääriesimerkkinä tornitalon hissisaneeraus, joka rajoittaa ylimmissä kerroksissa asuvien liikuntarajoitteisten elämää päivien, jopa viikkojen ajan. Tilanteessa naapuriapu nousee arvoon.

Pöliseekö liiaksi?

Hengityselinsairautta poteva voi joutua sairaalareissulle pelkästään siksi, että parveke- tai julkisivuremontin pöly kulkeutuu ilmanvaihdon kautta sisätiloihin. Tällaisen henkilön olisi aina parasta päästä pois remontin jaloista.

Sisäremonteissa korjattava tila pitäisi eristää muoviseinällä muista huoneista ja alipaineistaa, jotta pölyä ja mikrobijäämiä leviäisi asuintiloihin mahdollisimman vähän. On erikseen sovittava, lisätäänkö siivousta, ja millaiset laatuvaatimukset sille asetetaan.

Parvekeremontti onnistuu talvellakin

Myös ilmanvaihdon kytkeminen kokonaan pois päältä talon huputuksessa voi yllättää. Moni vanhus kärsii, jos ilma ei vaihdu enää entiseen tapaan. Osa remonteista kannattaisikin teettää talviaikaan. Tällöin rakennuksen huputtamisesta on vähemmän kiusaa. Esimerkiksi parvekeremontti on järkevää toteuttaa talvella. Yksi linja kerrallaan huputetaan ja lämmitetään.

Remontinaikaisia asumisolosuhteita voidaan siis helposti parantaa. Pulma on, että se saattaa maksaa, ja maksajia ovat lopulta aina osakkeenomistajat. Esimerkiksi talviremontointi voi nostaa kustannuksia viitisen prosenttia.

Omaisuus turvaan

Jo remontin valmistelussa on hyvä ottaa yhdeksi painopisteeksi turvallisuus: miten arvoesineet kannattaa säilöä tai miten tietokoneet tai digitallentimet suojataan tai viedään vaikkapa vuokravarastoon. Remontin ajaksi taloyhtiö luovuttaa avaimia urakoitsijalle vain tarvittavan määrän. On myös sovittava, kuka kerää avaimet pois remontin jälkeen ja varmistaa, ettei kopioita ole tehty.

Jos remonttimiehet särkevät omaisuutta, korvataan vahinko esimerkiksi urakoitsijan vakuutuksesta. Anastetun tavaran korvaa kotivakuutus, kunhan asukas on säilyttänyt omaisuuttaan huolellisesti ja tekee asiasta poliisille rikosilmoituksen. Paljon on kiinni taloyhtiöstä ja sen halusta ja valmiuksista.

Matti Tuovinen

Kirjoittaja: Matti Tuovinen

Asuminen, taloyhtiöasiat, remontointi ja rakentaminen ovat olleet juttujeni keskiössä jo yli 20 vuoden ajan. Uutta tutkimustietoa ja uusia haasteita tulee tuon tuosta, ja hyötytiedon jakaminen on palkitsevaa. Parhainta palautetta on kuulla, että jutustani oli hyötyä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Matti Tuovinen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Korjaushanke Viestintä