Olen muuttanut elämäni aikana kahdeksan kertaa. Niistä kodeista olen rakastanut kolmea, pitänyt neljästä ja inhonnut yhtä.
Se yksi oli 100-prosenttinen järkiratkaisu, paperilla täydellinen. Taloyhtiö oli hyvin hoidettu, asunto vastaremontoitu, sopivan kokoinen ja parhaalla paikalla meidän perheemme tarpeita ajatellen. Naapurit ja talon yhteisöllisyys olivat vielä kirsikka kakun päällä. Silti jotain selittämätöntä puuttui: kodin tuntu. Pakkasimme tavaramme takaisin laatikoihin ja muutimme 11 kuukauden kuluttua pois.
Muuttoauto kaarsi nykyiseen kotiimme, jossa kodin tuntu tuli vastaan jo eteisessä. Tuntu oli niin voimakas, ettei sitä pilannut edes elinkaarensa päässä olleet keittiö, kylpyhuone tai naarmuinen parketti. Kodin tuntu puski sisälle suurista ikkunoista, eikä se ole laimentunut vuosien aikana.
Muutimme 11 kuukauden kuluttua pois.
Kuluttajatutkija Sirpa Uimonen kertoo tämän lehden Valmentaja-palstalla, mistä kodin tuntu syntyy. Opin jutusta, että minulla se syntyy aistien kautta: lattian narinasta, valosta ja rauhallisesta ympäristöstä – itse asiassa juuri niistä elementeistä, joita lapsuudenkodissanikin oli.
Uimosen mukaan kodin tuntu voi syntyä myös asumisen ja elämisen kautta. Asunto muuttuu kodiksi asumisen käytäntöjen hioutuessa, rakkaiden tavaroiden ja sisustamisen avulla. Lohdullista on myös se, että jos kodin tuntu ei toteudu juuri tässä hetkessä, se voi tuntua haaveissa, ja toteutua myöhemmin. Tai olla olotila, joka ei ole sidoksissa tiettyyn paikkaan.
Tuntu tai tunne voi joskus sokaista, mutta ainakaan itse en uskalla niitä enää sivuuttaa suurtenkaan päätösten äärellä.
