Toisen roska on toisen aarre – taloyhtiön kierrätyshylly on mainio arjen apu

Kirjoittanut Päivi Maaniitty 3.11.2020

Taloyhtiön kierrätyshylly on maailman paras keksintö. Varsinkin silloin, kun yhtiössä on paljon asukkaita ja hyllyn siisteydestä huolehditaan.

Hyllystä löytyy apu miltei tarpeeseen kuin tarpeeseen. Olen jo kerran puolitosissani tokaissut, ettei minun tarvitse kuin ajatella jotakin asiaa, kun se jo ilmestyy jätehuoneemme perällä olevaan kierrätyshyllyyn.

Taloyhtiön kierrätyshylly on suosittu, ja niinpä sinne tuodaan sellaistakin tavaraa, josta ei ihan heti välttämättä tulisi mieleen, että joku toinen voisi sitä tarvita. Monesti olen kuitenkin napannut mukaani milloin minkäkin viinipullon säilytyslaatikon tai kauniin pahvirasian ja keksinyt sille uutta käyttöä.

Välillä huomaa, että jokin tavara on yhden kierroksen tehtyään tupsahtanut jo toisen kerran kierrätettäväksi.

Hyllyssämme kierrätetään myös esimerkiksi aikakauslehtiä ja kirjoja toisten asukkaiden luettavaksi. Välillä huomaa, että jokin tavara on yhden kierroksen tehtyään tupsahtanut jo toisen kerran kierrätettäväksi.

Kierrätyshylly on loistava palvelu, joka lisää arjen viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä, parantaa asumiskokemusta ja säästää samalla ympäristöä. Se säästää myös aikaa ja energiaa, kun käyttämättömän tavaran tai vaatteen saa nopeasti kaapista pois ja naapureille kiertoon ilman, että tarvitsee varata kirpputoripöytää ja nähdä myymisen vaiva.

Olen kuullut, että joillakin on kierrätyshyllyistä myös toisenlaisia kokemuksia. Tavaraa saattaa kerääntyä liiaksikin, ja hyllyn vierelle tuodaan muuttokuormista jääneitä isoja huonekaluja, jotka eivät sinne kuuluisi.

Hylly saattaa olla myös sellaisessa paikassa, jossa se aiheuttaa paloturvallisuusriskin. On hyvä muistaa, että esimerkiksi ullakoiden, kellarien tai varastotilojen kulkureitit eivät ole oikea paikka tavaran säilyttämiselle, kuten eivät myöskään rappukäytävät tai eteiset.

Hyllyn käytön pelisäännöistä on syytä sopia ja tiedottaa niistä asukkaille aktiivisesti. Hyvin toimiessaan ja oikein sijoitettuna kierrätyshylly on mainio arjen apu ja yksi ympäristötietoisen taloyhtiön merkeistä.

Lue myös: Mitä taloyhtiön rappukäytävässä saa säilyttää?

Päivi Maaniitty

Kirjoittaja: Päivi Maaniitty

Taloyhtiö on monelle koti, mutta myös osa omaa taloutta ja paikka vaikuttaa. Kotitalon päätoimittajana innostun tiedon lisäämisestä päätöksenteon tueksi, avoimesta keskustelusta ja kiehtovista arjen tarinoista.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Päivi Maaniitty →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Naapurit Paloturvallisuus