Oletko koskaan miettinyt missä me suomalaiset säilytämme varojamme? Patjan alla, pankkitileillä vai rahastoissa ja osakkeissa? Pellervon vuonna 2019 tekemän taloustutkimuksen mukaan kotitalouksien kokonaisvarallisuudesta keskimäärin 48 prosenttia on pääosin kiinni omassa asunnossa. Vain 15 prosenttia varallisuudesta on osakkeissa tai rahastoissa. Tulivatko nämä luvut yllätyksenä?
Varallisuuden ollessa kiinni omassa kodissa, sitä on äärimmäisen hankala irrottaa esimerkiksi työttömyyden kohdatessa. Osakkeita tai rahastoja on huomattavasti helpompi realisoida, toisin kuin asuntoa. Meille suomalaisille omistusasuminen on aina ollut tärkeää ja velkaa on pidetty huonona. Tämän vuoksi asuntolainat on pyritty maksamaan nopeasti pois. Samaan aikaan kun me suomalaiset olemme ennakkomaksaneet asuntolainojamme, ruotsalaiset ovat sijoittaneet rahat osakkeisiin ja menneet meistä ohi heittämällä.
Vain osallistumalla voi vaikuttaa, ja parhaiten pääsee vaikuttamaan taloyhtiön hallituksessa.
Miten voisimme vaikuttaa suurimpaan varallisuuseräämme, jotta omaisuutemme ja samalla taloyhtiön arvo säilyisi tai jopa kasvaisi? Oma näkemykseni on, että vain osallistumalla voi vaikuttaa, ja parhaiten pääsee vaikuttamaan taloyhtiön hallituksessa. Hallitustyöskentelyssä pääsee parhaimmillaan tekemään päätöksiä hissiremontin materiaalivalinnoista putkiremontin toteutuksen laajuuteen ja taloudenhoidosta ennakoivaan ja suunnitelmalliseen kunnossapitoon. Erityisesti taloyhtiön kunnossapito ja vaadittavien korjausten tekeminen ajallaan auttaa taloyhtiön arvon säilymisessä, eikä korjausvelkaa pääse kertymään.
Mistä kannattaa olla erityisen kiinnostunut osakkeen ostajan tai omistajan roolissa? Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota taloyhtiön kunnossapitotarveselvitykseen. Kunnossapitotarveselvitys on taloyhtiön hallituksen näkemys tulevista remonteista seuraavan viiden vuoden aikana. Siihen kirjataan ne remontit, mitkä vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan yhtiövastikkeeseen tai muihin kustannuksiin. Hyvin hoidettu taloyhtiö tekee isot remontit ajallaan. Seuraavalle viidelle vuodelle tehdään suunnitelmat. Täytyy kuitenkin muistaa, että taloyhtiön hallituksessa istuu harvoin korjausrakentamisen ammattilaisia, minkä vuoksi hyvin hoidettu taloyhtiö teettää kuntoarviot ammattilaisilla.
Hyvin hoidettu taloyhtiö tekee isot remontit ajallaan. Seuraavalle viidelle vuodelle tehdään suunnitelmat.
Ole myös kiinnostunut taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta ja talousarviosta: onko taloyhtiöllä vastikevelkaa ja onko tähän puututtu ajoissa, onko kohonneet lämmityskustannukset huomioitu hoitovastikkeissa, onko taloyhtiön tilillä kolmen tai peräti viiden kuukauden vastikkeiden verran puskuria? Nämä asiat vaikuttavat taloyhtiön kiinnostavuuteen sekä asunto-osakkeen ja omistuksesi arvoon.
Etenkin oman kodin ostaminen tehdään hyvin usein tunnepohjalta. Tee kuitenkin riittävät taustatyöt ensin. Asunto-osake hyvin hoidetusta taloyhtiöstä parhaimmillaan kasvattaa varallisuuttasi ja voit kiittää itseäsi myöhemmin.