Taloyhtiön viestinnässä kannattaa katsoa ihmisiä, ei ilmoitustaulua

Kirjoittanut Laura Hyvönen 20.2.2019

Postiluukusta on lennähtänyt eteisen matolle taloyhtiön tiedote. Lukot päivitetään uusiin, ja osakkaiden tulee lunastaa uudet avaimet käyttöön. Puhelimen päässä sijoittajaosakas ja vuokranantajani kuulostaa yllättyneeltä: hän ei ollut saanut tietoa.

Kun puhutaan taloyhtiön viestinnästä, takerrutaan usein digitaalisten kanavien ja perinteisten paperitiedotteiden kamppailuun. Katse kannattaa kuitenkin kääntää ilmoitustaulusta ihmisiin.

Asuva osakas on vain yksi taloyhtiössä kotiaan pitävistä. Myös vuokralaisen, sijoittajaosakkaan ja hetki sitten Suomeen muuttaneen kansainvälisen asukkaan pitää tietää, kun taloyhtiössä tapahtuu.

Saahan uusi asukas esimerkiksi asukaskansion, jossa on muutakin kuin huoltoyhtiön numero? Jos tiedotteiden kääntäminen englanniksi epäilyttää, visuaalisuus on erinomainen keino saada asukkaiden huomio. Kuvatiedotteet ovat arkea kansainvälisissä yhtiöissä.

Hallitus tai sovittaessa isännöinti on taloyhtiön viestinnän moottori. Viestintä pitää mitoittaa sopimuksissa niin, että kaikkien oikeus tietää kotitalonsa asioista täyttyy. Sopimisessa avuksi kannattaa ottaa Isännöintiliiton, Kiinteistöliiton ja oikeusministeriön yhdessä laatima Viestintäsuositus taloyhtiöille. Suositus neuvoo esimerkiksi roolien jakamisessa ja korjaushankkeen aikaisessa viestinnässä.

Laura Hyvönen

Kirjoittaja: Laura Hyvönen

Koti taloyhtiössä on samaan aikaan yksityinen ja yhteiskunnallinen asia. Viestinnän ammattilaisena haluan, että osakkaat ja asukkaat saavat kaiken tarpeellisen tiedon taloyhtiöasumisesta helposti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Laura Hyvönen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen Viestintä Vuokra-asuminen