Operaatio Strategia taloyhtiölle, osa 1

Kirjoittanut Marina Furuhjelm 28.6.2013

Oman taloyhtiöni varsinainen yhtiökokous järjestettiin viime toukokuussa. Olin odottanut kokousta pitkään, sillä se oli ensimmäinen yhtiökokoukseni uudessa taloyhtiössä.

Kokous eteni joutuisasti isännöitsijän johdolla talousarvion käsittelyyn saakka. Talousarvioesityksen jälkeen osakkaat kuitenkin ilmaisivat olevansa hallituksen kanssa eri mieltä siitä, mihin rahaa oli talousarviossa varattu ja mihin sitä pitäisi käyttää.

Joillakin osakkailla oli selkeä näkemys siitä, että piha-aluetta pitäisi hoitaa paremmin. Toiset halusivat keskittyä isompiin kehittämishankkeisiin, kuten saunanrakentamiseen ullakolle. Hallituksen puheenjohtaja tuntui kuitenkin vastustavan ehdotuksia.

Teimme yhteisymmärryksessä pienen korjausliikkeen talousarvioon ja saimme varattua rahaa pihan suunnitteluun saman tien.

Erilaisista näkemyksistä johtuen päätin yhtiökokouksen lopulla ehdottaa, että ehkä meidän pitäisi selvittää, mitä osakkaat haluaisivat tässä yhtiössä tehdä. Vasta sen jälkeen voisimme puhua tarkemmin taloyhtiön tulevaisuudesta ja siitä, mihin rahat oikein laitetaan.

Ehdotin että taloyhtiölle laadittaisiin strategia. Muut innostuivat ehdotuksesta, ja se sai kannatusta. Osakkaat olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei strategian laadintaa kannata jättää hallituksen tehtäväksi varsinkin, kun puheenjohtaja ei tuntunut siitä innostuvan.

Siksi päätimme hakea hallitukselta luvan perustaa hallituksen alainen työryhmä, joka ottaa vastuun strategian laadinnasta.

Juttusarjassa seurataan taloyhtiöni strategian etenemistä ensi kevääseen saakka. Seuraavassa osassa: Miten strategiaa valmisteleva työryhmä onnistui vakuuttamaan hallitusta, joka ei uskonut strategian tarpeellisuuteen ja toimivuuteen. Kerron myös, miten työryhmän ensimmäisenen tapaaminen sujui.

Marina Furuhjelm

Kirjoittaja: Marina Furuhjelm

Maria Furuhjelm työskenteli Isännöintiliitossa lakiasiantuntijana vuoteen 2015 asti.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Marina Furuhjelm →

Kirjoita kommentti

Hienoa että haluat jakaa omia kokemuksiasi. Pysy kuitenkin asiallisesti asiassa. Karsimme etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen Taloyhtiöstrategia Yhtiökokous