Raollaan olevasta ikkunasta kantautuva mustarastaiden laulu herättää minut usein aamuisin. Tähän aikaan vuodesta konsertit ovat upeita, ja on vaikea välillä muistaa, että Helsingin ytimeen on vain seitsemisen kilometriä.
Taloyhtiömme vieressä on metsä, jossa saan päivittäisillä koiralenkeilläni seurata lintujen ja koko luonnon heräämistä kevääseen. Lähimetsäni linkittyy isompaan virkistysreitistöön, joten voin tehdä pitkiäkin lenkkejä luonnon helmassa. Se tuntuu luksukselta.
Mahdollisuus luontoyhteyden vaalimiseen oli yksi tärkeimmistä asuinpaikan valintasyistä Helsinkiin muuttaessani. Liikunta ja tiede -lehdessä viime vuonna julkaistu Kaupunkiluonto asukkaiden liikunnan edistäjänä Helsingissä -tutkimus kertoo, etten ole poikkeus.
Lähiluonto on helsinkiläisellekin tärkeä
Helsinkiläisen vapaa-ajan liikunnasta suurin osa tapahtuu luontoympäristöissä (36 prosenttia) sekä ulos rakennetuissa ympäristöissä (29 prosenttia).
Yleisissä sisätiloissa, kuten kuntosaleilla ja uimahalleissa, suoritetaan ehkä vähän yllättäenkin vain alle viidennes (18 prosenttia) vapaa-ajan liikunnasta. Loput liikkumisen hoidetaan kotiympäristössä.
Valtaosa tutkimukseen vastanneista piti asuinympäristönsä tarjoamaa luontoliikuntamahdollisuutta erittäin tärkeänä. Alle neljälle prosentille luontoalueilla ei ollut merkitystä.
Tämä ei sinällään yllätä: tutkitustihan pelkkä luonnossa oleilu on hyväksi terveydelle. Metsässä ei myöskään tarvitse olla tekemässä jotakin tavoitteellista liikuntasuoritusta, vaan se virkistää myös hetkeksi penkille tai kalliolle istahtavaa.
Kaupunki kasvaa, miten käy lähimetsien?
Kaupungistuminen vaatii kuitenkin rakennusmaata Helsingissäkin, ja osaan lähimetsästämme on kaavailtu kerrostaloja. Maalta muuttaneena muuttoliikettä on vaikea vastustaa, mutta helpotuksekseni suunnitelmasta on valittanut joku, jotkut tai jotkin tahot.
Tänä poikkeuksellisena keväänä lähimetsällä on ollut minulle entistä suurempi merkitys, kun koronaepidemia on rajoittanut muutoin niin monella tapaa liikkumista ja liikuntamahdollisuuksia.
Onneksi saan todennäköisesti nauttia vielä pari kevättä kielojen tuoksusta, sammaloituneista kivistä ja huimasta sirkutuksesta ennen kuin valitusprosessit on käyty läpi ja niiden tilalle tulevat kaivinkoneet, rakentajat ja rakennetut pihat.
Toivon, että mustarastaatkin sopeutuvat, eivätkä muuta pois, ja että seuraavaksi rakennusmaata haetaan muualta kuin lähimetsistäni.
Onneksi seuraava lähistölle suunniteltu hanke vaikuttaa alustavien esitysten mukaan olevan pääosin ylöspäin rakentamista. Rakennukset kasvavat ja rytmittyvät uudella tavalla, mutta linnuille yhä jää laulupuita.
