Anne Murtomäki on Isännöintiliiton jäsenpalvelupäällikkö.

Aika näyttää, miten yhteiskäyttöiset piha-alueet toimivat

Kirjoittanut Anne Murtomäki 16.6.2022

Yhteiset oleskelutilat voivat luoda yhteisöllisyyttä, kirjoittaa Isännöintiliiton jäsenpalvelupäällikkö Anne Murtomäki.

Muutin viime kesänä uudelle asuinalueelle Hyvinkään Hangonsiltaan. Alueella on vajaa kymmenen isompaa tai pienempää kerrostaloa. Syksyn mittaan ihmettelin trafiikkia pihamme kulkuväylällä, kun naapuritalojen asukkaat oikaisivat pihan poikki. Pienelle leikkipaikallekin eksyi outoja pikkueläviä silloin tällöin keinumaan ja tekemään hiekkakakkuja. Kurtistin kulmiani mutta en kuitenkaan avannut suutani – onneksi.

Vuoden vaihtuessa uudeksi kävimme isännöitsijän johdolla läpi alueen yhteiskäyttösopimuksia. Olinkin tietoinen, että roskapusseja voi viedä mihin tahansa alueen jäteastioihin ja autopaikkoja on jaettu taloyhtiöiden mukaan. Mutta muun muassa myös taloyhtiöiden piha-alueet ja kulkuväylät ovat pääosin yhteiskäyttöisiä! Sallittua on siis oleskella naapurin pihalla ja leikkialueella sekä oikaista pihan läpi.

Aika näyttää, miten yhteiskäyttöiset piha-alueet toimivat. Lapsista on varmasti kiva vaihtaa leikkipaikkaa mieleisten kiipeilytelineiden mukaan. Itse kuitenkin hieman epäilen, tuleeko minun mentyä naapurin pihalle ottamaan aurinkoa tai juomaan päiväkahvia. Toisaalta yhteiset oleskelutilat voivat luoda yhteisöllisyyttä ja ehkä löytäisin naapuritalosta uuden ystävän.

Anne Murtomäki

Kirjoittaja: Anne Murtomäki

Anne Murtomäki toimii Isännöintiliitossa jäsenpalvelupäällikkönä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Anne Murtomäki →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Piha