Luteita taloyhtiössä – toimi näin

Kirjoittanut Mari Schildt, Anna Karismo 11.2.2019
Luteet leviävät helposti asunnosta toiseen, joten havainnoista kannattaa ilmoittaa heti isännöitsijälle.

Näkyykö sohvalla outoja mustia pisteitä? Pieniä tummia täpliä lakanoissa tai sängyn rungossa? Lue, mistä tunnistaa luteet, kenelle luteista pitää ilmoittaa ja kuka luteiden hävittämisen maksaa.

Luteet ovat yleistyneet maailmalla, ja ne kulkevat turistien mukana maasta toiseen. Ulkomaalaisissa elintarvikkeissa saattaa olla munavaiheen ötököitä, jotka alkavat myöhemmin kehittyä lämpimässä asunnossa. Ötököitä on saattanut tarttua mukaan esimerkiksi kesällä tehdyltä lomamatkalta Keski-Eurooppaan.

Lutikat eivät ole meillä vielä kuitenkaan samanlainen maanvaiva kuin esimerkiksi Tukholmassa, Kööpenhaminassa tai New Yorkissa, joissa niitä voi olla hienoissakin hotelleissa.

Kenelle pitää tiedottaa?

Jos asunnosta löytyy ötököitä – luteita, torakoita, russakoita tai vain sokeritoukkia tai jäytiäisiä – asiasta on hyvä kertoa heti isännöintiin. Toimenpiteistä kannattaa neuvotella jo tuolloin.

Viisainta on tiedottaa tuholaisista heti mahdollisimman laajasti taloyhtiössä. Esimerkiksi ilmoitustaululla kannattaa kertoa selvästi, missä, milloin ja paljonko vaikkapa luteita on havaittu, ja mitä ongelman ratkaisemiseksi on tehty.

On tärkeää, että vain yksi henkilö, esimerkiksi isännöitsijä, toimii koordinattorina. Asuntoihin kannattaa jakaa myös jonkinlaiset tietopaketit tuholaisten tunnistamista varten. Moni ei tiedä, miltä esimerkiksi lutikka näyttää.

Kuka maksaa luteiden hävittämisen?

Kun tuholaiset on saatu pois päiviltä, on aika miettiä, kuka joutuu maksumieheksi.

– Jos tuholaiset tai pienjyrsijät tulevat kiinteistön rakenteista tai liikkuvat ja lisääntyvät rakenteissa, tuholaisten hävittäminen kuuluu lähtökohtaisesti taloyhtiön kunnossapitovastuulle, lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm sanoo.

Jos taas tuholaiset ovat tulleet asuntoon osakkaan mukana, tämän tulisi huolehtia niiden hävittämisestä. Osakas voi joutua vastaamaan tuholaisten hävittämisestä jopa koko talosta, jos hän on aiheuttanut vitsauksen toimimalla huolimattomasti.

Korvaako vakuutus luteiden hävittämisen?

Tekstiili- ja turkistuholaiset asukkaan pitää hävittää asunnostaan itse. Isännöinnin tekemän arvion pohjalta taloyhtiön hallitus voi päättää tuholaisten hävittämisestä koko taloyhtiöstä samaan aikaan. Vakuutuksista ei saa apua tuholaistorjunnan kuluihin. Hyönteiset on yleensä rajattu vakuutusten ulkopuolelle kiinteistö- ja henkilövakuutuksissa.

Mistä luteita löytyy?

  • Sängyn runkojen ja sängyn päätyjen kolot
  • Patjan saumat
  • Matot ja alustat
  • Jalkalistat
  • Puulattialautojen välissä
  • Murtunut tai särkynyt rappaus, irtoilevan tapetin takana
  • Pistorasioiden ja liittimien sisällä
  • Vetolaatikot ja kaapit
  • Vaatekomerot
  • Kaapit sängyn vierellä

Lähde: Rentokil

Kirjoittaja: Anna Karismo

Anna Karismo työskenteli Kotitalo-lehden päätoimittajana vuoden 2016 alkuun asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Anna Karismo →

Mari Schildt

Kirjoittaja: Mari Schildt

Asunto-osakeyhtiö on ihmiselle koti, mutta kansantaloudelle se on varallisuuden ja vaurauden perusta. Harva tulee ajatelleeksi, että hyvin hoidetut taloyhtiöt takaavat esimerkiksi sen, että maan pankit saavat maailmalta varoja lainattaviksi edelleen suomalaisille. Kun me luotamme taloyhtiöihimme, meihinkin luotetaan maailmalla.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Mari Schildt →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Tuholaiset