Sähkön tehomaksu on yksi sähkön siirtohinnan osa. Sen suuruus riippuu sähkönkäyttäjän tietyllä hetkellä käyttämästä sähkötehosta. Sähköverkkoyhtiöt ovat veloittaneet tehomaksuja suurilta sähkönkäyttäjiltä jo vuosikymmeniä, mutta toistaiseksi vain osa verkkoyhtiöistä on veloittanut tehomaksuja kotitalouksilta ja taloyhtiöiltä. Näissäkin yhtiöissä veloitusperusteet vaihtelevat. Asiaan on kuitenkin tulossa muutos.
Energiavirasto antoi määräyksen sähköverkkoyhtiöiden perimien siirtomaksujen yhtenäistämiseksi helmikuun alussa. Tehomaksun tarkasta määräytymisrajasta käytiin alkuvuonna vilkasta keskustelua. Lopulliseksi rajaksi määräytyi kahdeksan kilowattia tunnissa.
Vähemmän sähköverkkoa kuormittavat käyttäjät myös maksavat sähkön siirrosta vähemmän.
Tehomaksujen hinnoittelusta verkkoyhtiöt saavat päättää itse, mutta verkkoyhtiöiden jakelumaksujen hintaa kokonaisuudessaan tehomaksu ei saa nostaa. Yhtiöiden ei ole välttämätöntä sisällyttää tehomaksua sähkönsiirtotuotteidensa hintaan. Jatkossa saatavilla tulee siis olemaan sekä tehomaksullisia että -maksuttomia sähkönsiirtotuotteita.
Verkkoyhtiöiden on alettava noudattaa uutta määräystä viimeistään siirtymäajan päätyttyä vuoden 2029 alussa.
– Tehomaksun tarkoituksena on, että siirtomaksut jakautuvat jatkossa oikeudenmukaisemmin. Vähemmän sähköverkkoa kuormittavat käyttäjät myös maksavat sähkön siirrosta vähemmän, sillä tehomaksu pienentäisi siirron perusmaksun ja siirtomaksun osuutta, sähköverkkoyhtiö Elenian asiakkuus- ja sidosryhmäjohtaja Sanni Harala
Tämä sisältö näkyy vain tilaajille
Tilaamalla Kotitalo-lehden saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöön kotitalolehti.fi:ssä.
Tutustu 2 viikkoa maksutta
Oletko jo tilaaja?
Tuleeko taloyhtiöllesi Kotitalo-lehti?