Taloyhtiön johto joutuu toimimaan sosiaalitoimistona

Niukentuneet viranomaisresurssit näkyvät taloyhtiöissä ongelmina, häiriöinä ja lisätöinä. Isännöinti huolehtii asioista, jotka eivät sille kuulu. Laskun tästä maksavat osakkaat, tavalla tai toisella.

Liikuntarajoitteinen vanhus sairastui eikä päässyt kotoaan ruokakauppaan, ei apteekkiinkaan.

Parin päivän päästä hätä paheni ja vanhus koetti saada apua. Soitto kaupungille ei tuottanut tulosta. Hän soitti seurakuntaan, mutta sai saman vastauksen. Kun vanhus ei lopulta muuta keksinyt, hän soitti kotitalonsa isännöitsijälle, joka oli ollut tehtävässään pitkään ja tunnettiin auttavaiseksi. Isännöitsijä kuunteli ja järjesti vanhukselle niin lääkkeet kuin ruokaakin.

Tapaus ei ole nykypäivänä harvinainen. Se kertoo viranomaisten resurssipulasta. Se kertoo kotonaan asuvien vanhusten hädästä turvaverkkojen ohetessa. Se paljastaa, että isännöinti joutuu nykyisin hoitamaan asioita, jotka eivät sille suoranaisesti kuulu.

Taloyhtiöille kertyy tällaisista tapauksista lopulta aina maksettavaa: ylimääräisten asioiden hoito on pois isännöinnin normityöajasta, ja sillä välin taloyhtiön varsinaiset työt seisovat. Tavallaan yhteiskunta siirtää näin viranomaispalveluiden järjestämisen kustannuksia taloyhtiöiden osakkaiden maksettavaksi.

– Jotakin on vinksallaan tässä yhteiskunnassa, sanoo Vanhustyön keskusliitto VTKL ry:n toiminnanjohtaja Satu Helin.

Kauanko apua pitää odottaa?

Suikkilan Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Heikki Heikkilä kertoo törmänneensä ongelmaan useita kertoja. Kun Heikkilä viimeksi ilmoitti kaupungin sosiaali­viranomaisille, että yhtiön isännöimässä talossa vaikuttaa eräällä vanhuksella olevan vaikeuksia pärjätä kotonaan, vastaus oli tyrmäävä.

”Kaupungin sosiaaliviranomaisten vastaus oli tyrmäävä.”

– Minulle sanottiin, että henkilöstövajeen vuoksi he ehtivät tämän ihmisen luo vasta noin neljän kuukauden kuluttua.

Heikkilän mukaan viranomaiskäytäntöihin liittyy lisäksi se, että isännöinnin ilmoituksen saatuaan viranomainen lähettää asianomaiselle kirjeen, jossa ehdottaa tapaamista asiakkaan luona. Jos asukas ei reagoi kirjeeseen, viranomaiset eivät käy ja asia jää siihen. Tällainen vapaaehtoisuus tarkoittaa, että eritoten muisti- ja mielenterveysongelmiin sairastuneet henkilöt jäävät helposti avun ulottumattomiin.

Pitääkö hädästä ilmoittaa?

Vanhuspalvelulaki edellyttää, että isännöinti tai huoltofirman edustaja ilmoittaa viranomaisille, jos hän havaitsee ikääntyneen käyttäytyvän sekavasti huoneistossa vieraillessaan.

Espoon Isännöinti Oy:n toimitusjohtaja, isännöitsijä Jukka Koivisto sanoo, että tällaisia ilmoituksia täytyy toisinaan tehdä. Ilmoittamisen Koivisto on kuitenkin kokenut kankeaksi, koska isoissa kaupungeissa oikean henkilön löytäminen ja kiinni saaminen vie paljon aikaa. Pulma tulee myös siitä, ketä isännöinti laskuttaa tästä ylimääräisestä työstä: taloyhtiötä vai autettua henkilöä?

Ketä isännöinti laskuttaa tästä ylimääräisestä työstä: taloyhtiötä vai autettua henkilöä?

Niin sanotusta sosiaalisesta isännöinnistä keskustellaan aika ajoin. Olisiko hyvä, jos isännöintiyritykset laajentaisivat palvelukonseptiaan niin, että se sisältäisi erilaisia arjessa selviämisen kannalta olennaisia asioita, kuten juuri siivoamista tai kaupassa käyntiä?

Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtajan Satu Helin mielestä asiaa kannattaisi miettiä avoimesti

– Onhan väestöennusteiden mukaan vuonna 2030 jo noin joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias.

Lue koko juttu Kotitalosta 1/2017 (ilm. 9.2.2017).