Lukkoremontti tulossa? Vertailimme erilaiset lukitusjärjestelmät

Kirjoittanut Matti Tuovinen 17.10.2019
Taloyhtiöille on nyt tarjolla monenlaisia lukitusvaihtoehtoja. Kuvitus: Maxim Usik

Lukkoremonttia suunnitellessa kannattaa muistaa, että lukitusjärjestelmän valinta riippuu taloyhtiön tarpeista. Mekaaniset lukot pitävät yhä pintansa, mutta markkinoille on tullut myös elektromekaanisia ja täysin digitaalisia lukitusratkaisuja.

Lukkovalmistajien uutuustuotteiden ominaisuuksia silmäillessä häkeltyy helposti. Vaikka maailma muuttuu vauhdilla, vanha tuttu mekaaninen lukitus elää yhä vahvana. Sen valitsee edelleen noin kaksi kolmasosaa lukkoremonttia tekevistä taloyhtiöistä.

Myös mekaniikkaa ja sähköisiä toimintoja yhdistävien elektromekaanisten lukitusjärjestelmien tarjonta on kasvanut. Ne tarjoavat perinteisten toimintojen oheen kiinnostavia lisäratkaisuja.

Esimakua asumisen tulevaisuudesta tuovat puhtaasti digitaaliset lukitusratkaisut. Niitä ohjataan esimerkiksi älypuhelimella. Jo nyt niiden ominaisuudet ovat erittäin monipuoliset. Tulevaisuus siis on jo täällä. Taloyhtiön pitää vain päättää, mitä se haluaa.

Riskit hallintaan

Tavanomainen mekaaninen lukitus ovat turvallinen ensimmäiseen avaimen katoamiseen asti. Kadonneen avaimen löytäjä voi päästä avaimella asuntoon, ehkä ulko-ovestakin, jos vain keksii, mihin taloon avain kuuluu.

Lue lisää: Avainturvallisuus voi estää asuntomurtoja

Tämän välttämiseksi avaimeen ei pidä koskaan liittää tunnistetietoja, ja kadonneesta avaimesta on välittömästi ilmoitettava. Isännöinti arvioi riskin ja tarvittaessa hoitaa pulman soittamalla paikalle lukkoliikkeen, joka sarjoittaa lukon uudelleen ja valmistaa asukkaalle uuden avaimen.

Elektromekaaniset lukitusjärjestelmät ovat yleisesti ottaen yhtä turvallisia kuin mekaaniset.

Turvataso on siis palautettavissa, mutta se maksaa. Lisäksi lopulta on seinä vastassa: kaikki sarjoitusvaihtoehdot on käytetty. Merkittäväksi pulma voi muodostua isossa taloyhtiössä, joissa asukasvaihtuvuus on suuri – kuten vuokrataloyhtiössä.

Elektromekaanisissa ja täysin digitaalisissa lukitusratkaisuissa näitä huolia ei ole. Jos avain katoaa, lukitusjärjestelmään ohjelmoidaan tieto, ettei kyseinen avain enää toimi talon lukoissa. Sähköinen ”uudelleensarjoitus” voidaan tehdä kuinka monta kertaa tahansa. Se on nopeaa ja edullista.

Elektromekaaniset lukitusjärjestelmät ovat yleisesti ottaen yhtä turvallisia kuin mekaaniset. Digitaalisten lukitusjärjestelmien turvallisuus taas riippuu siitä, kuinka hyvin valmistaja on hoitanut tietoturvaratkaisut ja kuinka hyvin käyttäjä huolehtii tietoturvasta. Riskit ovat erilaiset.

Erilaisia elinkaaria

Mekaaniset lukot ovat käytettävyydeltään ja luotettavuudeltaan huippuluokkaa, ja niiden toiminnallinen elinkaari pitkä.

Hyvä esimerkki on tuttu Abloyn Classic-sarjan lukko avaimineen. Niitä on yhä paljon käytössä taloyhtiöiden huoneisto-ovissa – jopa 1960-, 1970- ja 1980-lukujen asennuksina.

Elektromekaaniset ja täyssähköiset lukitusjärjestelmät eivät häviä mekaanisille ratkaisuille käytettävyydessä, mutta yhtä pitkää huoletonta käyttöikää niille ei ainakaan toistaiseksi luvata.

Tällä haavaa valmistajat puhuvat varoen 10–20 vuoden elinkaaresta. Kuten sähköisessä maailmassa yleensä, sähköisten lukkoratkaisujenkin tekniikka todennäköisesti vanhenee tuossa ajassa ja uutta tekniikkaa tulee tilalle.

Huollon kannalta mekaaniset lukot ovat helppoja.

Huollon kannalta mekaaniset lukot ovat helppoja: toiminnan tarkastus ja ehkä tippa öljyä silloin tällöin riittää.

Kun sähkö astuu kuvioon, asiat mutkistuvat hieman – tuotteesta riippuen. Jos lukossa on paristo, pitää se vaihtaa. Jos lukkoon tulee sähköjohto, oven avautumisliike todennäköisesti hiertää sen vaihtokuntoon vuosien saatossa.

Sähkötuotteiden ylläpito kuuluu ammattilaisille, joten huoltosopimus lukkoliikkeen kanssa voi olla paikallaan. Moni valmistaja tosin markkinoi tuotteitaan huoltovapaina. Ennen järjestelmän hankintaa taloyhtiön kannattaa selvittää, mitä se todella tarkoittaa.

Oivia ominaisuuksia

Ominaisuuksien monipuolisuudessa sähköiset lukitusjärjestelmät hakkaavat mekaanisen lukituksen mennen tullen. Jos taloyhtiö tarvitsee kulunvalvontaa, sähköinen järjestelmä on paras ratkaisu.

Muutamissa järjestelmissä on esimerkiksi mahdollista tehdä avaimiin rajoitteita: perheen vanhemmat pääsevät verkkokellariin, mutta lapset eivät, koska se ei ole lasten leikkipaikka.

Tai yleisten tilojen lukot voidaan ohjelmoida niin, ettei tiloihin ole kenelläkään pääsyä yöaikaan – tämä voi vähentää ilkivaltaa. Tai remonttimiesten avaimet voidaan ohjelmoida niin, että heillä on pääsy kiinteistöön ainoastaan arkisin ja työaikaan.

Sähköisen avaimen kanssa liikkuvista jää aina myös jälki, lokimerkintä, joten kulkijoiden liikkeitä voidaan tarvittaessa tarkastella tietokoneelta jälkikäteen.

Ylipäätään lukituksen hallittavuus ja etäkäytön ominaisuudet ovat asioita, joissa sähköiset järjestelmät loistavat.

Lue lisää: Kuka saa lukea taloyhtiön sähkölukon kulkutiedot?

Hankintahinnaltaan sähköiset lukitusratkaisut ovat mekaanisia kalliimpia, mutta vuosien kuluessa ne alkavat tuottaa säästöä erityisesti taloyhtiöissä, joissa kadonneita avaimia ja lukkojen uudelleenpäivityksiä on paljon. Tyypillisesti kerrostalon lukituksen uusiminen maksaa tuhansia euroja, harvoin yli 10 000 euroa.

Tekniikan kehittyessäkin yksi asia silti säilyy: Kuljemme yhä kotiavain taskussa – oli avain mekaaninen, sähköinen, tunnistelätkä tai koodi älypuhelimessa.

Oviturvallisuus – muista myös nämä

  • Turva- eli varmuuslukko. Asennetaan ulko-oveen vakiolukon lisäksi. Mekaaninen tai elektromekaaninen.
  • Saranatapit. Asennetaan oven karmiin. Estävät oven nostamisen pois paikaltaan, kun ovi on suljettu.
  • Ovisilmä. Perinteinen linssi tai sähköinen pienoiskamera, jonka kuvan voi saada jopa älypuhelimeen.
  • Kirjeluukun aukaisurajoitin. Estää käden työntämisen luukusta sisälle ja oven avaamisen vääntönupista.
  • Lukon vääntönupin suoja. Oven sisäpuolelta avaavan vääntönupin ympärille asennettava turvakaulus
  • Varmuusketju. Ei varsinainen murtoturvatuote, mutta lisää turvallisuutta avattaessa ovea tuntemattomalle.

Juttuun haastatellut asiantuntijat:

Myyntipäällikkö Joona Sundman, Abloy Oy
Taloyhtiölukitusjärjestelmien asiantuntija Mikki Anttila, Certego Oy
Suomen myyntijohtaja Toni Päivinen, iLOQ Oy

Matti Tuovinen

Kirjoittaja: Matti Tuovinen

Asuminen, taloyhtiöasiat, remontointi ja rakentaminen ovat olleet juttujeni keskiössä jo yli 20 vuoden ajan. Uutta tutkimustietoa ja uusia haasteita tulee tuon tuosta, ja hyötytiedon jakaminen on palkitsevaa. Parhainta palautetta on kuulla, että jutustani oli hyötyä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Matti Tuovinen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Lukot