Taloyhtiö valitsi oviremontissa teräsrakenteiset turvaovet

2.1.2019
Kuva: Aleksi Poutanen Hallituksen jäsen Joni Savolaisen aiemmat hyvät kokemukset turvaovista vakuuttivat osakkaat.

Vantaalaisessa kerrostaloyhtiössä kotiovet päivitettiin teräsrakenteisiksi turvaoviksi. Murtomies on niiden edessä voimaton.

Naapureitten palautteen mukaan ovet ovat upeat, rappukäytäväkin on kuulemma kuin uusi, Joni Savolainen kehaisee. Savolainen, 32, on yhtiönsä hallituksen jäsen.

Kun mies muutti vajaat pari vuotta sitten nykyiseen 58 huoneiston taloyhtiöönsä Vantaalle, siellä suunniteltiin asuntojen ovien ja lukitusten uusimista. Vuoden 1981 alkuperäisovet eivät enää olleet ajan tasalla.

Kokemusperusteet purivat

Savolainen oli aiemmassa kerrostaloasunnossaan vaihdattanut oman kotiovensa ulkoisesti tavanomaiseen mutta rakenteeltaan vankkaan turvaoveen. It-alan ja tietoturvan ammattilaisena hän on myös arjessaan turvallisuustietoinen.

Hyvien kokemustensa perusteella hän ehdotti kevään 2017 yhtiökokouksessa, että kaavailtujen perusovien sijasta yhtiö voisi satsata turvallisuuteen.

Kohtuullisella lisäpanostuksella saataisiin parempaa äänieristystä, palosuojausta ja etenkin murtoturvaa. Perustelut purivat muihin osakkaisiin, ja Savolainen värvättiin taloyhtiön hallituksen jäseneksi ja valmistelemaan projektia.

Yhtiön neljään kerrostaloon asennettiin maaliskuussa 2018 normaalin näköiset mutta teräsrakenteiset ovet, joiden toimittaja on kotimainen Kaso.

– Parantuneesta äänieristyksestä kertoo sekin, että koiramme ei enää hauku, jos joku kävelee rappua ylös, hän mainitsee.

Kestävyyttä ja mielenrauhaa

Ennen valintaa yhtiössä laadittiin avuksi vertailutaulukot, joissa punnittiin eri vaihtoehtojen hyötyjä.

Teräsoven eduksi katsottiin, että metallirakenne pysyy aina suorana eli esimerkiksi kosteus ei vedä sitä kieroon. Lisäksi oven ulko- ja sisäpaneelit ovat vaihdettavat, ja vankka palo- ja murtoturva tuo mielenrauhaa. Vaikka rakenne on kestävä, ovi liikkuu sulavasti.

Lukituksessakin haettiin varmuutta. Käyttölukkona on sähköinen iloq. Jos älyavain katoaa, se voidaan kuolettaa.

Turvalukoksi taas valittiin italialaisvalmisteinen Mottura, joka telkeää oven myös ylä- ja alalaidoista kassakaapin tavoin.

Kun ovessa on lisäksi murtosuojatapit, kaikilta neljältä puolelta karmeihin tarrautuva teräsovi on murtomiehelle hankala pähkinä. Pelastuslaitos pääsee hätätilanteessa yhä läpi voimakeinoin. Turvalukkoineen yhden oven perushinnaksi voidaan arvioida 1 700 euroa.

Se on Savolaisen oman vertailun mukaan viidenneksen kalliimpi kuin puurakenteinen ovi, jolla on sama palo- ja äänieristystaso ja johon on asennettu turvalukko sekä murtosuojatapit.

Savolainen uskoo, että turvaovi nostaa elämänlaadun lisäksi huoneiston arvoa.

– Ainakin itse asunnon ostajana arvostaisin.

Kohde

  • Paikkakunta Vantaa
  • Rakennusvuosi 1981
  • Rakennuksia 4
  • Huoneistoja 58