Keltanokka-palstalta löydät vastauksia siihen, miten taloyhtiön hallitus toimii.

Mikä on taloyhtiön hallituksen rooli suhteessa isännöitsijään?

Olennaista on, että hallituksen jäsen kokee kuuluvansa isännöitsijän kanssa samaan tiimiin.

Taloyhtiön hallituksen jäsenillä ja isännöitsijällä on kuitenkin erilaiset tehtävät. Yksi hallituksen keskeisimmistä tehtävistä on isännöintiyrityksen valitseminen.

Hallitus siis ostaa isännöintiä haluamaltaan yritykseltä, ja isännöintiyritys palvelee taloyhtiötä. Isännöitsijän asiantuntemus ja aika ovat hallituksen ja lopulta koko taloyhtiön käytettävissä.

Tehtävät jakautuvat niin, että hallitus tekee päätöksiä esimerkiksi osakaskyselyiden pohjalta ja isännöitsijä huolehtii asioiden valmistelusta, toteutumisesta, lainmukaisuudesta ja talousarviosta sekä sen noudattamisesta.

Hallitus valvoo, että isännöinti toteutuu sopimuksen mukaisesti ja että se on taloyhtiölle ja sen strategialle sopivaa.

Isännöitsijä on siis hallituksen jäsenille joukkuekaveri. Niin osakkaat, hallitus kuin isännöitsijäkin pyrkivät kehittämään taloyhtiötä yhdessä. Köydenvetoa ei kannata käydä eri suuntiin, koska kaikilla on sama tavoite ja siihen päästään parhaiten yhteistyöllä.