Asukaskyselyllä asukkaiden tahto selville

13.3.2018
Kuva: Aleksi Poutanen Isännöintiliitto julkaisi vuosi sitten Talokysely.fi- palvelun. Sen avulla isännöinti ja taloyhtiön hallitus voivat kerätä osakkailta ja asukkailta kokemuksia asumisesta ja näkemyksiä taloyhtiön kehittämiseen.

Talokysely.fi-palvelun avulla jo 15 000 ihmistä on kertonut asukaskyselyssä ideoistaan ja toiveistaan oman taloyhtiönsä kehittämiseksi. Vantaalla kysely yllätti – tällaista palautetta kuulee harvoin!

Ensimmäisen vuoden aikana 15 000 taloyhtiöissä asuvaa osakasta ja asukasta on antanut Talokysely.fi:ssä palautetta taloyhtiöstään. Isännöintiliiton kehityspäällikkö Pekka Harjunkoski sanoo, että asukaskyselyiden vastaanotto on ollut innostunutta.

– Isännöintiliitto halusi tarjota jäsenyritykselleen palvelun, joka edistää vuorovaikutteisuutta asukkaiden ja taloyhtiön johdon välillä. Se, että kysytään ja palautteen voi antaa kotisohvalta, jo sinänsä parantaa kulttuuria monessa taloyhtiössä, hän sanoo.

Hiljaisen enemmistön ääni kuuluviin

Oman taloyhtiön tuloksia voi vertailla Suomen taloyhtiöiden keskiarvotuloksiin. Tulossa on ominaisuus, jossa tuloksia voi verrata esimerkiksi saman alueen muihin taloyhtiöihin.

Talokysely.fi syntyi huolesta, että taloyhtiöiden hiljaisen enemmistön näkemykset ja tarpeet eivät välity tarpeeksi hallituksen ja isännöitsijän tietoon.

– Kaikilla on odotuksia, tarpeita ja mielipiteitä. Silti ihmiset saattavat käydä vain satunnaisesti yhtiökokouksissa. Harva riviosakas soittaa isännöitsijälle ja kertoo, mitä asioita pitäisi kehittää. Hallitukseenkin ollaan yhteydessä vasta sitten, kun on kyseessä ongelma, Harjunkoski sanoo.

Ja vaikka yhtiökokouksessa käytäisiinkin velvollisuudentuntoisesti, se saattaa olla tilanteena sellainen, että tuntuu vaikealta nostaa esille itseä kiinnostavia asioita.

– Yhtiökokouksessa on esityslistalla viimeisenä kohta muut asiat, jossa olisi paikka nostaa asioita esiin. Silloin voisi ehdottaa, että mitä jos kehitettäisiin kiinteistön energiatehokkuutta 30 vuoden tähtäimellä tai panostettaisiin kierrätysmahdollisuuksiin tai lapsiperheiden tai ikääntyvien tukemiseen. Yleiskeskustelu kuitenkin tuntuu puuttuvan. Tähän tarpeeseen syntyi ajatus Talokysely.fi-työkalusta, Harjunkoski sanoo.

Kyselystä paljastui yllätys

Vantaalaisen Louhelan Huollon toimitusjohtaja Miia Mettälällä on Talokysely.fi:stä hyviä kokemuksia. Hän kertoo, että kolmessa taloyhtiössä viime syksynä pidettyyn kyselyyn vastattiin vilkkaasti.

Toimitusjohtaja Miia Mettälä

Lähes ja 250 asukkaan yhtiöissä puolet vastasi kyselyyn ja 105 asukkaan yhtiössä kolmannes.

– Oli yllätys, että vapaamuotoisia vastauksia tuli niin paljon, monta A4:sta. Ihmiset olivat selvästi panostaneet siihen, että kertoivat omin sanoin kehittämisideoitaan ja antoivat palautetta. Se oli minusta ehkä paras puoli kyselyssä, Mettälä sanoo.

Hän kertoo, että kysely tuotti ilahduttavan paljon kiitosta, jota huolto- ja isännöintiyrityksissä harvoin saadaan.

Negatiivinen palaute taas paljastaa, mihin pitää panostaa.

– Tällä saimme monia työkaluja: mitä pitää kehittää kiinteistönhuollossa, mikä on harmistuttanut tai mitä toivotaan enemmän. Tiedottaminen nousi esiin selkeästi. Sitä halutaan selvästi vieläkin enemmän, vaikka siihen on satsattu, Mettälä miettii.

Kyselyä tehdessä kävi nopeasti ilmi, että netissä täytettävä kysely on hankala asia monelle ikääntyneelle. Heitä varten Louhelan Huolto printtasi kyselyn paperille ja huollon väki naputteli kirjalliset vastaukset järjestelmään. Tuloksia läpi käydessä löytyi myös yllätys.

“Kaikista meidän 1960- luvun taloyhtiöistä tuli viestiä, että akustiikkaa pitäisi parantaa.”

– Kaikista meidän 1960- luvun taloyhtiöistä tuli viestiä, että akustiikkaa pitäisi parantaa. Rapusta äänet kantautuvat kotiin ja huoneistosta toiseen. Sitä ei ole koskaan esitetty missään yhtiökokouksessa, eikä kukaan ole tuonut sitä koskaan esiin. Se oli tosi yllättävää.

Lähes puolella vastaajista oli maininta akustiikasta. Tätä pitää ryhtyä tutkimaan. Se häiritsee ihmisiä aivan selkeästi, Mettälä sanoo.

Koko maan mittakaavassa Talokysely.fi:hin kertynyt vastausten massa kertoo, että asuminen koetaan yleisesti turvalliseksi ja viihtyisäksi ja arki tuntuu toimivalta. Ihmiset haluavat panostaa kiinteistön energiatehokkuuteen ja piha-alueisiin.

– Myös yhdessä tekemistä halutaan, mutta se jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Kaikissa taloissa asuu myös ihmisiä, jotka eivät halua lisää yhteisöllisyyttä. Lisäksi ihmiset haluavat olla paremmin taloyhtiötiedon äärellä, Pekka Harjunkoski summaa.

Vastaus osakkaiden valituksiin

Asunto-osakeyhtiö Kaarenhaltijan hallituksen puheenjohtaja Sakari Penttinen kertoo, että heidän taloyhtiössään tehtiin muutama vuosi sitten päätös, että osakkaiden ja asukkaiden ääni pitää saada yhtiössä kuuluviin.

“Teimme päätöksen, että osakkaiden ja asukkaiden ääni pitää saada kuuluviin.”

– Asukkailta oli tullut valituksia, että heitä ei kuunnella. Silloin päätettiin, että otetaan toisenlainen suunta. Niinpä ryhdyimme keräämään tietoa. Avuksi otettiin Talokysely.fi.

Se helpottaa Penttisen mukaan budjettimietintää, että mitä pitää korjata ja mihin panostaa. Hallituksella ei välttämättä ole sitä tietoa, minkä asukkaat päivittäin näkevät.

– Suuret remontit menevät yhtiössä omalla aikataulullaan. Kun hallitus saa osakkailta ja asukkailta palautetta, pienempien remonttien ajoitusta ja tärkeysjärjestystä voidaan säätää paremmin.

Gallup: Mitä kyselyyn vastaaminen sinulle merkitsi?

Lotta Suksi

“Hallituksen jäsenenä olen tyytyväinen siitä, että kuulemme, mitä mieltä osakkaat ovat: onko hallitus ollut muiden osakkaiden kanssa samoilla linjoilla? Itse tiedämme, että olemme tehneet oikeita asioita, mutta olemmeko osanneet tiedottaa niistä muille osakkaille? Se varmentuu kyselyn kautta.” – Lotta Suksi

Jussi Heino

“Vastaaminen merkitsee vaikuttamismahdollisuutta. On se tärkeää, että selvitetään ihmisten mielipiteitä, että voidaan kehittää palveluita. Taloyhtiössä on ollut suuria hankkeita, joissa on ollut tärkeää, että mielipiteitä on kartoitettu.” – Jussi Heino

Anu Saarto

“Se merkitsi minulle tosi paljon, koska olen alkuperäinen länsivantaalainen ja asunut tällä seudulla koko ikäni. Tämä asia on minulle sydäntä lähellä. Se herätti nostalgisia ajatuksia, vastasin siihen sydämellä. Louhelan huollon ihmisetkin ovat minulle tuttuja, joten otin asian aika syvällisesti.” – Anu Saarto

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen