Näin minimoitte riskin liukastumiskorvauksista

Jos taloyhtiön pihaa on hoidettu puutteellisesti ja joku liukastuu siellä tapaturmaisesti, vahingon kärsijä voi esittää korvausvaateen taloyhtiölle.

Isännöintiyritys huolehtii siitä, että taloyhtiöllä on kunnollinen huoltosopimus. Isännöinti sopii hiekoituksesta ja muusta pihan huollosta huoltoyrityksen kanssa ja hankkii taloyhtiölle kiinteistövakuutuksen, johon kuuluu liukastumisvahingot kattava vastuuvakuutus.

Pihan turvallisuudesta ei kannata tinkiä, vaan huoltoon kannattaa varata talousarviossa riittävästi rahaa.

Yksi seikka, josta hallituksen on hyvä olla perillä, on kunnan ja taloyhtiön vastuun rajat. Jos kunta on päättänyt huolehtia kiinteistön edustalla olevasta jalkakäytävästä, kunta vastaa siitä. Joissakin kunnissa taloyhtiön vastuu ulottuu vieressä kulkevan kadun keskiviivaan saakka. Vastuu tapaturmatilanteessa kuuluu taloyhtiölle, ja pihan liukkaustilanteen seuranta on taloyhtiön vastuulla.

Hallituksen kannattaakin informoida asukkaille, millaista huoltoa on ostettu, ja aktivoida asukkaita tarkkailemaan ympäristöään ja ilmoittamaan epäkohdista suoraan huoltoyhtiöön.

Vahinkotapauksissa taloyhtiön pitää osoittaa, että esimerkiksi hiekoittamisesta on huolehdittu tapaturman aikaan asianmukaisesti. Muuten korvausvastuuta on vaikea välttää. Periaatteessa korvaussummaa voi vähentää se, jos liukastuja on humalassa. Käytännössä on kuitenkin vaikea todistaa, ettei vahinkoa olisi käynyt myös selvin päin.

Lähteet: Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jaana Sallmén ja Howden Finland Oy:n vahinkopäällikkö Jani Korhonen.