Putkiremonttia kohden kannattaa mennä rohkeasti

Kirjoittanut Kimmo Luukkonen 20.2.2019
Kuva: Tommi Käppi

Mika Huttunen on taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana valkeakoskelaisessa kerrostaloyhtiössä, jossa on vastikään korjattu putket ja hissit. Kokonaisuus valmistui etuajassa.

Tässä juttusarjassa kokeneet taloyhtiön hallituksen puheenjohtajat kertovat kokemuksiaan hallitustyöstä.

“Muutin tänne, kun ostin vanhempien vanhan asunnon. Hallitukseen tulin vuosi sen jälkeen. Isänikin on ollut saman yhtiön puheenjohtaja. Taisivat supista, että Huttusista ei pääse eroon koskaan.

Meillä on hyvä hallitus: on pari nuorempaa ja kolme eläkeikäistä, jotka ovat olleet hallituksessa aiemmissakin yhtiöissä. On sekä miehiä että naisia.

Teimme kuntokartoituksen viisi vuotta sitten ja päätimme, että teemme putki- ja hissiremontit samoilla puheilla. Isännöitsijämme, Valkeakosken kiinteistöpisteen Mikko Fredrikson, oli erittäin aktiivisesti putkiremontissa mukana.

Putkiremontti tuntui aluksi hirveältä. Työtä tehtiin linja kerrallaan, eli osassa talosta asuttiin samalla kun osaa korjattiin. Itse olimme kaksi kuukautta mökillä. Jälkeenpäin todettiin, että homma ei olisi voinut paremmin mennä, asukkaat ovat olleet tosi tyytyväisiä.

Hissiremontissakin Kone teki mallikkaan suorituksen etuajassa, mistä ylimmän kerroksen asukkaat olivat mielissään.

Suosittelen muillekin yhtiöille, että menevät rohkeasti putkiremonttia kohden. Pian niissä on enemmän töitä kuin tekijöitä.”

Kuka?

Nimi: Mika Huttunen
Paikkakunta: Valkeakoski
Taloyhtiö: Asunto-oy Valkeakosken Koivunlehvä
Hallitusvuodet: 10

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Putkiremontti Taloyhtiön johtaminen