Kiitokset merkitsevät hallituksen jäsenille paljon

20.2.2019

Mika Huhtamäki on ollut valtaosan aikuisiästään rivitaloyhtiön puheenjohtajana. Pienet kiitokset merkitsevät hänelle paljon.

Tässä juttusarjassa kokeneet taloyhtiön hallituksen puheenjohtajat kertovat kokemuksiaan hallitustyöstä.

“Olen nyt neljäkymmentä, ja nyt on viidestoista vuosi hallituksessa. Ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta olen ollut puheenjohtajana. Minua pyydettiin hallitukseen, kun olin kokouksissa aina kommentoimassa. Tulossa oli isoja remontteja, ja valmisteluissa tuli heti kriisi. Esimerkiksi remonttifirmojen valinnassa oli isoja vaikeuksia.

Olen itsekin miettinyt, miksi olen ollut puheenjohtaja näin kauan. Kokouspalkkioiden takia tätä ei tehdä. Mutta pikkuruisistakin kiitoksista tulee hyvä mieli. Ja mukavaa on, kun talossa on maalit pinnassa.

Päätöksenteko hallituksessa on aina ollut mutkatonta, myönteistä talkoohenkeä löytyy. Hallituksessa viivytään monta vuotta kerrallaan. Nyt siinä on vain yksi minua vanhempi ihminen, mikä on tosi hyvä juttu.

Isännöintiin olen tyytyväinen. On molemminpuolinen luottamus. Kaikki toimii läpinäkyvästi ja sovituilla säännöillä. Hallitus näyttää vauhdin ja suunnan, ja isännöitsijä pitää kurssin.

Olen kokenut, että kannattaa olla rauhallinen, pohtia asioita positiivisuuden kautta. Ihmisiä on erilaisia, ja joku saattaa puhua jyrkästi. Silloin kannattaa kuunnella. Asiat riitelevät, eivät ihmiset.”

Kuka?

Nimi: Mika Huhtamäki
Paikkakunta: Helsinki
Taloyhtiö: Asunto-oy Pihkatie
Hallitusvuodet: 15

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen