Uudessa yhtiössä kannattaa panostaa yhteishenkeen

Kirjoittanut Kimmo Luukkonen 20.2.2019
Kuva: Juho Kuva

Juhana Harju tavoittelee matalan kynnyksen yhteisöllisyyttä ja asumisen laatua. Asukkaiden toiveita kuunnellaan herkällä korvalla.

Tässä juttusarjassa kokeneet taloyhtiön hallituksen puheenjohtajat kertovat kokemuksiaan hallitustyöstä.

“Talomme valmistui Kalasatamaan kolmisen vuotta sitten. Tulin hallitukseen tuoreeltaan. Ajattelin, että on hyvä luoda alusta asti yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä.

Uudessa yhtiössä ei ole remontteja, joten voimme keskittyä muihin kysymyksiin, jotka parantavat asumisen laatua. Olemme muun muassa järjestäneen juhlia ja miettineet, miten pihan viihtyisyyttä voidaan parantaa.

Yritämme kuunnella herkästi pyyntöjä ja toiveita. Perinteisten asukaskirjeitten ohessa meillä on hyvin aktiivinen Facebook-ryhmä. Siellä kynnys keskusteluun on matala, on helppo kysellä toiveita ja vastata tarvittaessa suoraankin osakkaiden kysymyksiin. Haluamme, että viestinnässä on aitoa vuorovaikutusta.

Hallituksessa on ollut äärimmäisen hyvähenkistä touhua, olen tykännyt. Meillä on hallituksessa monenlaista osaamista, ja hyvä isännöitsijä. Saimme esimerkiksi kilpailuttamalla laadukkaan kiinteistöhuollon hyvään hintaan.”

Kuka?

Nimi: Juhana Harju
Paikkakunta: Helsinki
Taloyhtiuö: Asunto-oy Helsingin Studio
Hallitusvuodet: 3

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen Viestintä