Vakuutusmeklari auttaa valitsemaan vakuutukset

22.1.2019
Vakuutusmeklari auttaa taloyhtiöitä laittamaan vakuutukset kuntoon.

Vakuutusmeklari on vakuutusalan puolueeton asiantuntija, joka hoitaa asiakkaansa puolesta vakuutusten hankinnat ja kilpailutukset.

Tavallisesti isännöitsijä käyttää nykyisin meklarin palveluja, sillä vakuutukset ovat monimutkaisia ja ehtojen hahmottaminen vaikeaa. Meklarin käyttö voi tuoda taloyhtiölle isoja säästöjä.

Isännöinnillä on usein hyvä näppituntuma taloyhtiöiden vakuutuksiin, mutta meklarin avulla voidaan varmistua siitä, että vakuutukset ovat ajan tasalla ja kokonaisuus paras mahdollinen. Taitava vakuutusmeklari kuuluu isännöinnin palveluverkostoon ja isännöinti käyttää meklaria tarvittaessa.

Meklari katsoo, että vakuutukset ovat voimassa ja oikeanlaiset sekä kilpailuttaa ne tarvittaessa.

Uusi käsittely voi tuoda uuden päätöksen

Eniten meklarin apua kaivataan vahinkoasioissa. Yllättävän iso prosentti taloyhtiöiden korvauspäätöksistä lähtee meklarin käsistä uudelle käsittelykierrokselle: kun väärät päätökset käsitellään uudelleen, taloyhtiöt ”tienaavat” usein kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja.

Vakuutusmeklari ei saa lain mukaan ottaa palkkioita vakuutusyhtiöiltä, eli meklari työskentelee asiakkaansa lukuun. Toimintaa valvoo viranomainen.

Meklareita käyttävät isännöitsijöiden ohella myös yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Vakuutukset