Asianajotoimistossa kuultua

Kiinteistöalan lakimiehet paljastivat Kotitalolle hämmentävimmät kohtaamansa kysymykset ja tapaukset.

”Eräs isännöitsijä mietti, mitä pitäisi tehdä, kun hänelle on valitettu siitä, että naapuri aiheuttaa jatkuvaa häiriötä ja on nyt kiusaksi hankkinut jopa pienen lapsen.”

”Nykyään saa vastailla kulttuurieroista kumpuaviin kysymyksiin. Joskus on esimerkiksi kysytty, että onko mitään tehtävissä, kun naapurin ulkomaalainen kokkaa niin voimakkaanhajuista ruokaa. Lakimiehen vastaus tähän on, että jokaisella ihmisellä on oikeus syödä.”

”Erään taloyhtiön pihalla harrastettiin jousiammuntaa. Touhu oli jatkunut jo jonkin aikaa, ja poliisi oli ehtinyt ottaa asiaan kantaa: koska ampuminen tapahtuu taloyhtiön pihalla, se voi jatkua. Taloyhtiönäkökulma asiaan oli kuitenkin se, että koska jousiammunta ei ole taloyhtiölle tyypillistä toimintaa, sen voi kieltää.”

”Muutostöihin liittyvät asiat aiheuttavat joskus päänvaivaa taloyhtiöissä. Yksikin osakas koki, että hänen asuntonsa eteinen on liian pieni. Niinpä hän päätti siirtää seinää kenkätelineen verran, 39 senttimetriä, rappukäytävän puolelle.”

”Oikeus on päätynyt yllättävään ratkaisuun useammin kuin kerran. Eräs asukas tuli yöllä ravintolasta ja teki tarpeensa hissiin. Hissin korjaaminen tuli kalliiksi, mutta käräjäoikeuden puheenjohtaja totesi, että tämä on täysin luonnollista käytöstä. Perusteena oli, että jos ihmiselle tulee pakottava tarve, mainittu toiminta ei ole moitittavaa.”

”Eräässä paritalossa naapuri piinasi toista Aku Ankka -tempuilla. Hän esimerkiksi viritteli ämpärin naapurinsa ulkooven päälle niin, että kun naapuri avasi oven, vedet kaatuivat hänen niskaansa. Lisäksi hän ruuvaili naapurin asunnosta lämmitykset pois päältä. Paritalotapauksista voi aina todeta, että tämä ei ratkea juridiikalla, vaan ainoastaan sillä, että jompikumpi muuttaa.”

”Eräs osakas vei hevosen asuntoon, mutta ei tiennyt tai muistanut, että hevonen osaa mennä portaita ylös, mutta ei alaspäin. Pelastuslaitos tarvittiin avuksi, ja talon rakenteitakin jouduttiin rikkomaan, jotta eläin saatiin ulos.”

Lue loput hulvattomat tapaukset Kotitalon numerosta 3/2017 (ilm. 20.4.2017).