Isännöintipalvelut digitalisoituvat

9.9.2016
Isännöinnin asiakkaat haluavat monikanavaista viestintää ja asioiden hoitoa. Moni haluaa hoitaa myös taloyhtiöasiat kännykällä tai tietokoneella.

Sähköisiä palveluja kaivataan taloyhtiön arkeen ja hallintoon. Asukkaat ja osakkaat haluavat hoitaa asioita taloyhtiösivuilla ja asukasportaaleissa. Myös saunavuoron tai pesutuvan varaaminen tehdään mielellään kotisohvalta.

Miten digitalisaatio on vaikuttanut asiakkaiden haluamiin isännöintipalveluihin?

Porkkala: Taloyhtiöt eivät vielä vaadi digitaalisia palveluja, mutta lähitulevaisuudessa digitalisaatiosta tullee perusvaatimus. Ihmiset haluavat käyttää kännykkäsovelluksia ja katsoa esimerkiksi vesilaskut sitä kautta.

Siivola: Digipalveluja käyttämään tottuneet ihmiset odottavat vastaavia palveluja myös isännöinniltä. Viestinnän on oltava tehokasta ja monikanavaista. Asukkaat haluavat lukea palveluportaalista esimerkiksi järjestyssäännöt, osakkaat tutustua taloyhtiön vakuutuksiin ja hallitusten jäsenet kokouspöytäkirjoihin silloin, kun se heille itselleen parhaiten sopii 24/7.

Digipalveluja käyttämään tottuneet ihmiset odottavat vastaavia palveluja myös isännöinniltä.

Nieminen: Sähköisiä palveluja halutaan entistä enemmän. Avoimuus ja läpinäkyvyys korostuvat entisestään.

Vuorma: Digipalveluja osataan jo odottaa. Asiakkaillamme on ollut vajaan vuoden käytössä omat yhtiökohtaiset talosivut.

Millaisia kokemuksia isännöimistänne taloyhtiöstä löytyy?

Siivola: Hallitustyökalumme on suosittu. Asukkaat puolestaan haluavat varata saunavuoron tai kuivaushuoneen taloyhtiön portaalista eivätkä juoksennella pyykkien kanssa katsomaan, onko kuivaushuone vapaana. Osakkaat hyödyntävät portaalia myös palvelupyyntöjen lähettämiseen ja muutostyöilmoituksiin.

Isännöimistämme taloyhtiöissä yhdessä on oma Facebook-ryhmä. Se on hyvä foorumi keskusteluun, jossa hallitus voi tunnustella osakkaiden mielipiteitä, mutta virallinen päätöksenteko tapahtuu muualla.

Nieminen: Jokaisella taloyhtiöllä on omat asukassivut. Tiedottamisen parantumisesta on tullut kiitosta asukkailta ja osakkailta. Hallinnon hoitaminen on läpinäkyvää ja esimerkiksi hallituksen jäsenet näkevät lähes reaaliajassa taloyhtiön maksuliikenteen.

Hallinnon hoitaminen on läpinäkyvää.

Vuorma: Hallitukset ovat kiittäneet sitä, että talosivuilta löytyvät päätökset ja sopimukset viime vuosilta. Uusilla jäsenillä on matala kynnys perehtyä taloyhtiönsä asioihin. Osakkaille ja asukkaille on omat tunnuksensa. Hallitus voi seurata kirjanpitoa kuukausittain, osakkaat näkevät sen lyhyemmässä, graafisessa muodossa.

Porkkala: Hallitukset arvostavat esimerkiksi sähköistä allekirjoitusmahdollisuutta. Päätöksenteko ei vaadi aina hallituksen jäsenten läsnäoloa. On asioita, joista voi päättää vaikka laiturin nokassa. Asukkaat puolestaan ovat tyytyväisiä esimerkiksi siihen, että he voivat ilmoittaa sähkömittarin lukeman netin kautta.

Miten digitalisaatio näkyy isännöinnissä vuonna 2021?

Porkkala: Digitalisaatio helpottaa kommunikointia, osallistuttaa asukkaita ja parantaa taloyhtiön me-henkeä.

Vuorma: Sähköiset kokoukset lisääntyvät.

Siivola: Reaaliaikaisuus ja läpinäkyvyys ovat viiden vuoden kuluttua arkea taloyhtiöissä. Digitalisoinnissa ei ole kyse dokumenttien sähköistämisestä vaan palvelujen automatisoinnista ja prosessien uudistamisesta.

Nieminen: Digitaaliset palvelut lisääntyvät ja tarjonta laajenee. Viiden vuoden kuluttua taloyhtiöissä voi ehkä olla sähköisen palvelun kautta kauppa-asiointia, ikkunanpesua ja kotieläinpalveluja. Vain taivas on rajana.

Vastaajina:

isännöintitoimenjohtaja, varatoimitusjohtaja Jari Nieminen, Isännöintiverkko Oy

isännöitsijä, yrittäjä Atte Porkkala, IDEALisännöinti

isännöitsijä Nina Siivola, Kanava Isännöinti Oy

isännöitsijä Juho Vuorma, Isännöinti Vuorma Oy

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki