Talvi voi vahingoittaa kiinteistöä

8.1.2016
Kuva: Pixabay

Kovat pakkaset ja ääripäästä toiseen sahaavat talvikelit laittavat rakennukset koetukselle. Talvi voi tuoda tullessaan vesiputkien jäätymisen tai jopa kosteusvaurion.

Taloyhtiössä varaudutaan talveen järjestämällä hyvä talvikunnossapito eli pihan hiekoitus ja mahdollisesti lumien pudottelu katolta. Näiden lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota muuhun kunnossapitoon, joiden kohdalla talvi voi tuoda mutkia matkaan.

Vältä vesiputkien jäätyminen

Kova pakkanen lisää vesijohtoputkien jäätymisriskiä.

Rivi- ja omakotitalojen vesiputket jäätyvät helposti kovilla pakkasilla, jos ne on sijoitettu heikosti eristetyn ulkoseinän viereen, lämmönjakohuoneeseen tai tekniseen tilaan. Kerrostaloissa taas vettä kulutetaan yleensä sen verran runsaasti, ettei jäätymisen vaaraa juuri ole.

Jäätyneen vesiputken sulatus pitää jättää ammattilaisen hoidettavaksi.

vesimittari
Myös vesimittarit on syytä suojata kylmältä. Tarkista, ettei pakkanen pääse sisään teknisen tilan tai vesimittaritilan tuuletusaukoista ja -ovista. Kuva: Juho Kuva

– Putkien jäätymisriskiä voi pienentää laittamalla putkireittien kohdalle eristysmateriaalia, ja tonttijohtojen jäätymistä estetään eristämällä etenkin alle kahden metrin syvyydessä olevat putket huolellisesti. Tonttijohtojen liitoskohtien päälle voi myös lapioida lunta lämmöneristeeksi, aluepäällikkö Sami Sillstén Helsingin seudun ympäristöpalveluista kertoo.

Jos eristys on puutteellista, jäätymistä voi estää pitämällä hanoissa pientä virtausta, eli valuttamalla vettä putkesta hiljalleen. Sitä ennen on kuitenkin varmistettava viemäreiden kunnollinen toiminta, sillä nekin voivat jäätyä.

Kiinteistöt maksavat itse vesimittareiden ja tonttijohtojen jäätymisestä aiheutuvat kustannukset, joten varotoimenpiteistä kannattaa huolehtia turhien kustannusten ja vedenjakelukatkosten välttämiseksi. Jäätyneen vesiputken sulatus pitää jättää ammattilaisen hoidettavaksi.

Sahaava sää rasittaa rakennusta

Viime vuosina Suomen talvikelit ovat usein vaihdelleet kovien pakkasten ja sulan välillä. Suurten lämpötilamuutosten aiheuttamat ongelmat liittyvät pääasiassa kosteuteen sekä rakenteiden äkilliseen kutistumiseen ja laajenemiseen.

Säätilan vaihtelut voivat tehdä hallaa esimerkiksi rakennusten ulkopinnoille. Vaurioita syntyy, kun lauhan päivän mittaan seinäpintaan imeytynyt kosteus jäätyy pakkasen äkillisesti kiristyessä.

Lisäksi sahaava sää voi aiheuttaa asukkaille riesaa, kun kertaalleen jäätyneiden ilmanvaihtokanavien sulaminen aiheuttaa veden tippumista ilmanvaihtoventtiileistä.

Lämpövuoto voi aiheuttaa kosteusvaurioita

Yläpohjan lämpövuodot ja lumen eristävyys sulattavat katolle kertynyttä lunta. Kun vesi jäätyy uudelleen, se rusikoi katon pintaa, aiheuttaa vuotoja ja muodostaa vaaran ohikulkijoille.

Kun katon jäätyminen johtuu lämpövuodoista, kannattaa lisätä yläpohjan lämmöneristystä ja parantaa ilmanvaihtoa.

Lämpövuodon yhteydessä yläpohjatilaan kulkeutuu myös kosteutta, joka kylmässä yläpohjassa huurtuu ja jäätyy rakenteisiin. Lämpötilan noustessa plussan puolelle huurre ja jää sulavat vedeksi, joka painovoiman vaikutuksesta saattaa vaurioittaa rakenteita ja kulkeutua jopa huoneistoihin saakka.

Lämpövuotojen lisäksi pelkkä paksu lumipatja voi muodostaa jäätä, sillä lumi toimii eristeenä alemmille lumikerroksille. Myös auringon lämpö aiheuttaa jäätä jyrkille katoille.

Kun katon jäätyminen johtuu lämpövuodoista, kannattaa lisätä yläpohjan lämmöneristystä ja parantaa ilmanvaihtoa.

Jos remontista halutaan selvitä pienellä investoinnilla, eristettä voidaan lisätä pelkästään yläpohjan reunoille. Lisäksi yläpohjassa kulkevat ilmahormit kannattaa eristää villalla ja tuulensuojavillalla.

Hormien eristäminen parantaa myös painovoimaista ilmanvaihtoa, sillä ulos kulkeutuva ilma ei jäähdy yläpohjassa. Näin ilmankierto ei häiriinny kylmälläkään säällä.

Lämmöneristämisen lisäksi katon jäätymistä voidaan ehkäistä parantamalla yläpohjan ilmanvaihtoa. Katon harjalle asennettavalla alipainetuulettajalla voidaan poistaa kosteutta sekä lämmintä ilmaa kattorakenteista.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Kunnossapito