Ryhmäkorjaaminen yleistyy nopeasti

13.10.2018
Kuva: Kaisa Leiwo Neljä taloyhtiötä Isännäntiellä Kaarinassa teettivät yhdessä piha- ja julkisivuremontin. Ryhmäkorjaamisella taloyhtiöt voivat säästää rahaa.

Taloyhtiöt yhdistävät yhä useammin voimansa isoissa remonteissa. Ryhmäkorjauksen mahdollisuuksia kannattaa selvittää, kun naapurikiinteistöt tulevat remontti-ikään samaan aikaan. Parhaimmillaan ryhmäkorjaus voi tuoda taloyhtiöille tuntuvia säästöjä.

Taloyhtiöiden yhteisillä ryhmäkorjauksilla voidaan saavuttaa rahallista säästöä ja laatua. Marraskuussa kerroimme esimerkiksi neljästä kaarinalaisesta taloyhtiöstä, jotka vastikään teettivät yhdessä julkisivu- ja piharemontin. Asunto-osakeyhtiöt valittiin Kaarinan Ympäristöpalkinto 2015:n voittajiksi.

– Mitä useampi taloyhtiö lähtee kokonaisuuteen mukaan, sitä huomattavampia kustannussäästöjä syntyy. Synergiaetua saadaan esimerkiksi pitkäaikaisen työmaan perustamiskuluissa, kertoo Consti Talotekniikan Pirkanmaan yksikön johtaja Mikko Kulmala.

Taloyhtiöiden yhteisillä ryhmäkorjauksilla voidaan saavuttaa rahallista säästöä ja laatua.

Yhteisestä putkiremontista tuntuvia etuja

Consti Yhtiöt aloitti marraskuussa Annalan Nelosiksi nimetyn kohteen linjasaneerauksen Tampereella. Kokonaisuudessa on mukana neljä taloyhtiötä, ja urakan arvo on noin neljä miljoonaa euroa.

Annalan Neloset koostuu 1970-luvun elementtikerrostaloista. Perinteisessä linjasaneerauksessa kaikkien asuntojen peltikylpyhuoneet puretaan, niiden tekniikka uusitaan kokonaisuudessaan ja uusista kylpyhuoneista rakennetaan esteettömiä. Työ etenee vaiheittain ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2018 alussa.

Usean taloyhtiön yhteinen putkiremontti tuo tuntuvia kustannus- ja synergiaetuja kaikille osapuolille. Ryhmähankkeen vaikutus hintaan on taloyhtiöille merkittävä, kun verrataan asuntokohtaista hintaa perinteisesti taloyhtiökohtaisena tehtävään saneeraukseen.

Kun taloyhtiö kiinnostuu mahdollisuudesta, keskustelu avataan muiden taloyhtiöiden suuntaan.

Iso rooli rohkealla isännöinnillä

Aloite ryhmähankkeelle voi tulla isännöitsijältä tai taloyhtiön hallitukselta. Kun taloyhtiö kiinnostuu mahdollisuudesta, keskustelu avataan muiden taloyhtiöiden suuntaan.

– Yhteistyö kannattaa erityisesti silloin, kun yhtiöt ovat riittävän samanlaisia iältään ja perusratkaisuiltaan, Annalan Nelosten hankkeen vastaava isännöitsijä Riku Pönkänen tiivistää.

Kun ryhmäremontin mahdollisuuksia selvitetään, taloyhtiöiden edustajat tarvitsevat tuekseen runsaasti tietoa kaikista kiinteistöistä ja niiden korjaustarpeista.
Ryhmäkorjaus ei rajoita taloyhtiön itsenäistä päätöksentekoa, vaan jokainen taloyhtiö tekee itsenäisesti sopimuksen suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Korjaushanke