Mikä tappaa luteen?

24.8.2015
Lude on helposti leviävä tuholainen, minkä takia usein täytyy myrkyttää tai käsitellä koko rakennus.

Viime vuosina räjähdysmäisesti kasvanut ludeongelma kärjistyy syksyisin, kun asuntoja aletaan taas lämmittämään. Luteiden hävittämiseksi on tarjolla muitakin keinoja kuin myrkytys.

=?UTF-8?B?w5Z0w7Zrw6R0LCBsdWRlLCB2YW5oYSBwaWlycm9zLmpwZw==?Lude on hankala vieras taloyhtiössä. Se leviää helposti yhdestä asunnosta toiseen eikä siitä pääse helposti eroon.

Yksi monista syistä siihen, miksi luteet mellastavat yhä useammassa asunnossa Suomessa, on matkailu. Perinteinen myrkytys ei välttämättä aina enää edes ratkaise ongelmaa, sillä ötökät ovat kehittäneet vastuskyvyn yleisimmille myrkyille.

Luteiden leviämistä edesauttaa usein myös häpeäntunne: aina ei kehdata kertoa naapureille omassa asunnossa vilistävistä verenimijöistä. Jos asian antaa olla, luteet kulkevat erilaisten läpivientien ja ilmastointikanavien kautta toisiin asuntoihin. Lutikkanaaras voi munia monta kertaa päivässä.

Perinteinen myrkytys ei välttämättä aina enää edes ratkaise ongelmaa, sillä ötökät ovat kehittäneet vastuskyvyn yleisimmille myrkyille.

Ludekoira voi löytää ötökät ajoissa

Lude-epäily kannattaa selvittää pikaisesti. Jos vedenpitäviä merkkejä ötöistä ei löydy, avuksi voi nykyään palkata vaikkapa lutikkakoiran. Esimerkiksi Anticimexin riveissä on lutikoiden piilopaikkojen löytämiseen koulutettuja nelijalkaisia. Ilmiö on Suomessa vielä melko nuori, mutta tulokset ovat olleet lupaavia.

Jos taas kerrostaloasunnossa on jo näköhavaintoja luteesta tai sen ulosteista, ötökkä on luultavasti päässyt jo häiriköimään naapureita yön pimeinä tunteita.

Lämpötorjunta on hyvä vaihtoehto myrkyille

Lude on kehittynyt vastuskykyiseksi lähestulkoon kaikille sallituille myrkyille, joten aseeksi pahenevaan ongelmaan on kehitelty uusia keinoja. Luteidentorjunta Helle käyttää hävittämistyössä myrkkyjen sijaan kuumaa ilmaa. Vastaavaa menetelmää käytetään esimerkiksi New Yorkissa, jossa ongelma on tunnetusti iso.

Luteiden riivaama asunto lämmitetään 52 asteeseen, jossa kuolevat paitsi ötökät myös niiden munat. Jo tunnin altistuminen kuumuudelle riittää eli operaatio on yhdessä tilassa ohi päivässä.  Kuumuus tunkeutuu kaikkialle tilaan tappaen ötökät niin rakenteiden kuin irtaimistonkin sisältä. Asukkaiden ei siis tarvitse heittää huonekaluja pois, jos sinne on päässyt pesiytymään syöpäläisiä.

Myrkkyjen yksi miinuksista on, että ne purevat vain täysikasvuisiin luteisiin, jos niihinkään. Myrkytykset merkitsevät asukkaille myös evakkoaikaa ja monenlaista arjen hankaluutta.

Jo tunnin altistuminen kuumuudelle riittää eli operaatio on yhdessä tilassa ohi päivässä.

Älä odota ludeongelman kanssa

Kun asunnosta löytyy ei-toivottuja vieraita, asiasta pitää kertoa heti taloyhtiön hallitukselle, joka vie tiedon eteenpäin isännöitsijälle. Tässä vaiheessa kannattaa keskustella tarvittavista toimenpiteistä. Koko taloyhtiöön on tiedotettava löydöksistä ja siitä, miten asia hoidetaan.

Häpeän tunteet voi unohtaa alkuunsa, sillä ongelma voi olla kenellä tahansa.

Jos luteita on selkeästi vain yhdessä asunnossa, niiden hävittäminen koituu pääsääntöisesti tuon asunnon asukkaan vastuulle.

Taloyhtiön kannattaa tietysti tarkistaa, että luteet häädetään kyseisestä asunnosta asianmukaisesti. Siinä vaiheessa, kun luteet ovat levinneet koko taloon, ongelma siirtyy taloyhtiölle.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Tuholaiset Vastuu