Miten hankkia taloyhtiöön maalämpö onnistuneesti?

Kirjoittanut Anna Karismo 27.2.2019
Maalämpö on tehokas ja ekologinen tapa lämmittää taloyhtiötä.

Monet taloyhtiöt siirtyvät nyt maalämpöön. Yhtiöt valmistelevat hanketta kuitenkin usein huonosti ja maalämmön myyjän näkökulmasta. Taloyhtiön tarpeet voivat jäädä selvittämättä.

Maalämmön myyjä järjestää maalämpöillan. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja innostuu myyjän laskelmista ja taulukoista, ja antaa isännöitsijälle tehtäväksi kilpailuttaa maalämpötoimittajat.

– Näin koko hanke lähtee liikkeelle aivan väärin päin, REIM Hämeenlinnan toimitusjohtaja Marko Hellevaara sanoo.

Myyjä haluaa myydä, mutta kantaako myyjä lopulta vastuuta siitä, miten taloyhtiön tarpeet tulevat täytetyiksi? Hyvin suunniteltuna maalämpö maksaa itsensä myös taloudellisesti takaisin.

Tehkää kunnollinen hankesuunnitelma

– Oikein toimitaan silloin, kun talossa syntyy tahto, että nyt on oikea aika vaihtaa lämmitysmuotoa, ja samalla mietitään, mitä muuta hankkeeseen nivoutuu, Ovenia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Marko Tikkanen sanoo.

Isännöitsijät pitävät maalämpöön siirtymistä kuitenkin hyvänä kehityksenä.

Isännöitsijät pitävät maalämpöön siirtymistä kuitenkin hyvänä kehityksenä. Ensimmäisiä pumppuja asennettiin kerrostaloihin vajaat kymmenen vuotta sitten, ja nyt on nähty, että tekniikka toimii. Maalämpö on ympäristöystävällinen lämmitysvaihtoehto. Hyvin suunniteltuna se maksaa itsensä myös taloudellisesti takaisin.

– Tulevaisuuden talotekniikkasaneerauksissa arvioidaan lämmitysmuotoakin entistä useammin. Mutta suunnittelemaan pitäisi ottaa rakentajakonsultti eikä kuunnella vain lämpöpumppujen myyjiä, Hellevaara neuvoo.

Hätiköinnistä tulee usein lisäkuluja

– Hätiköidyn suunnittelun seurauksena voi tulla ääniongelmia ja huomataan, että lämpö ei riitäkään. Piha saattaa jäädä mullin mallin pumpunasennuksen jälkeen, ja taloyhtiölle tulee siivoamisesta lisäkustannuksia, Isännöinti Ilkka Saarisen toimitusjohtaja Ilkka Saarinen kertoo.

Pumpun hurina kuuluu vain joihinkin asuntoihin, ja seurauksena voi olla riita osakkaiden kesken äänieristyksen kustannuksista. Joissakin taloyhtiöissä saatetaan myös suhtautua epäillen isännöitsijän neuvoihin, kun tämä yrittää ohjata hallitusta hankesuunnitteluun.

Maalämpöhanke pitäisi viedä läpi kuten mikä tahansa muukin iso taloyhtiön urakkahanke.

– Kun isännöitsijä toppuuttelee, että suunniteltaisiinko ensin, häntä syytetään laiskaksi, että “eihän tuo halua tehdä mitään”, Saarinen sanoo.

Taloyhtiön strategia ohjaa päätöksiä

Kyse on usein satojen tuhansien eurojen investoinnista.

– Pahimmassa tapauksessa maalämpöpumpun hankinnasta ei saada irti sitä, mitä hyvällä suunnittelulla olisi saatu, Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja Seppo Tahkola sanoo.

Maalämpöhanke pitäisikin viedä läpi kuten mikä tahansa muukin iso taloyhtiön urakkahanke, esimerkiksi putkiremontti. Samalla voi selvittää, kannattaisiko taloyhtiön siirtyä myös vaikkapa lämmön talteenottoon ja mitä muita korjauksia voitaisiin tehdä yhdellä kertaa.

Parhaan lopputuloksen saa, jos taloyhtiö linjaa kaikki tulevat muutokset ja korjaukset kokonaissuunnitelmaan, strategiaan, jossa sovitaan myös tulevaisuuden lämmitystavoista.

Kirjoittaja: Anna Karismo

Anna Karismo työskenteli Kotitalo-lehden päätoimittajana vuoden 2016 alkuun asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Anna Karismo →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Energia Korjaushanke Taloyhtiöstrategia