Moni taloyhtiö lajittelee energiajätteen turhaan

Kirjoittanut Anna Karismo 18.2.2019

Energiajätteen keräys päättyy hyödyttömänä pääkaupunkiseudulla, ja nykyiset palvelusopimukset ovat voimassa enää vuoden 2016 maaliskuuhun asti.

Energiajaetta ei materiaalina voi kierrättää, mutta sitä voidaan hyödyntää energian tuotannossa. Energiajäteastioihin lajitellaan muovit, likaiset paperit ja kartongit, puupakkaukset, styroksi sekä vaatteet ja tekstiilit. Niistä valmistetaan uusiopolttoainetta, jota voidaan hyödyntää tietyntyyppisissä voimalaitoksissa.

Samaan polttokattilaan sekajätteen kanssa

HSY:n toiminta-alueella tällaista energiajätteeseen erikoistunutta voimalaitosta ei ole. Niinpä energiajäte kuljetetaan Kuusakoski Oy:n Ekoparkiin Ämmässuolle Espooseen. Siellä energiajae lajitellaan ja kuljetetaan edelleen Lahteen. Lahdessa mursketta käytetään voimalaitoksen kierrätyspolttoaineena.

Energiajaetta on eroteltu HSY:n alueella vuodesta 2006, mutta keräyksestä ei ole saatu tavoiteltua ympäristöhyötyä. Lisäksi sen kerääminen on ollut kannattamatonta. Energiajätteen käsittelykustannukset ovat olleet myös korkeammat kuin sekajätteen käsittelykustannukset. Elokuusta 2015 energiajae kuljetetaankin Vantaan polttolaitokseen muun sekajätteen kanssa.

Yksi syy heikkoon energiajätteen lajitteluintoon on ollut se, että ihmiset tietävät huonosti, mitä keräysastioihin saa laittaa.

Yksi syy kiinteistöjen heikkoon energiajätteen lajitteluintoon on ollut se, että ihmiset tietävät huonosti, mitä keräysastioihin saa laittaa. Toisaalta taas taloyhtiöt ovat saaneet energiajaeastiat tavallisia sekajäteastioita halvemmalla, koska HSY halusi houkutella kiinteistöjä lajitteluun 2006 energiajätekeräystä aloiteltaessa. Taloyhtiöille lajittelusta ei siis ole koitunut ylimääräisiä kustannuksia.

Muista tiedottaa asukkaille selvästi

Monessa taloyhtiössä osakkaat eivät välttämättä edes tiedä, että energiajakeen lajittelusta on päätetty luopua ja että jakeen voi hyvällä omatunnolla laittaa myös sekajätteen keräysastiaan. Ympäristöhyödyt saattavat olla jopa suuremmat, jos energiajäte matkaa sekajätteen kanssa samaan paikkaan yhdellä kuljetuksella.

Jos taloyhtiössä halutaan lupa käytössä olevasta energiajäteastiasta, yhtiön johdon eli isännöinnin tai hallituksen kannattaa tiedottaa tilanteesta osakkaille.

– Käytännössä energiajäteastian voi poistattaa vaikka heti, jos jätekatoksessa tai -huoneessa on ahdasta uusien lasin, metallin tai pahvin lajitteluastioiden vuoksi, toimialajohtaja Petri Kouvo HSY:stä sanoo.

Energiajakeen lajittelu toimii Kouvon mukaan tehokkaimmin juuri Päijät-Hämeessä, missä on sitä varten hyötykäyttölaitos.

Kirjoittaja: Anna Karismo

Anna Karismo työskenteli Kotitalo-lehden päätoimittajana vuoden 2016 alkuun asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Anna Karismo →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Jätteet