Vinkkejä asuntosijoittamiseen: laske tulevat remontit huolella

Kirjoittanut Maria Rautio 13.2.2019
Asuntosijoittajan kannattaa kiinnittää huomiota näihin asioihin.

Sijoitusasuntoa etsivän kannattaa huomioida erityisesti asunnon sijainti, koko ja kunto. Kun ne ovat kunnossa, asuntosijoitus tuottaa paremmin.

Asuntosijoittaminen on muihin sijoitusmuotoihin verrattuna kilpailukykyinen ja myös suhteellisen turvallinen vaihtoehto. Hyvällä paikalla sijaitsevasta asunnosta saa tasaista kuukausittaista vuokratuloa ja ehkäpä myös bonuksena tuntuvan arvonnousun vuosien mittaan.

Sijainti, sijainti, sijainti

Olli Turunen omistaa parikymmentä sijoitusasuntoa yhtiökumppaninsa kanssa. Turunen kertoo, että Seinäjoki on Suomen Vuokranantajien ja PTT:n tekemässä selvityksessä kolmen kärjessä asuntosijoitustuotoissa.

– Vuokra-asuntojen kysyntä on korkeinta kasvukeskuksissa. Lisäksi vuokralaiset arvostavat hyviä liikenneyhteyksiä ja palveluja, Turunen listaa.

Koolla on väliä

Turunen muistuttaa, että sijoitusasunnon ostamisessa voidaan pitää nyrkkisääntönä sitä, että yksiöt ja kaksiot tuottavat yleensä paremmin kuin suuremmat asunnot. Jos mennään kauemmaksi keskustasta, asunnolta vaaditaan muutakin kuin toimivuutta.

– Keskustassa ylimääräisillä mukavuustekijöillä ei ole paljoakaan väliä, mutta huonommalla sijainnilla esimerkiksi parveke, autopaikka ja pesukoneliitäntä ovat tärkeitä, Turunen sanoo.

Taloyhtiön kunto kiinnittää huomion

Vaikka asunto olisi kaikin puolin hyvä, taloyhtiön kunto voi latistaa sijoitusinnon.

– Katson aina, missä kunnossa taloyhtiö on. Kun putkiremontti, parveke- ja ikkunaremontti lasketaan yhteen, siitä syntyy lisähintaa monta sataa euroa per neliö. Remonttikustannukset täytyy ottaa huomioon asunnon hankintahinnassa, Turunen korostaa.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Asuntokauppa